Elinvoimalautakunta teki 16.11.2022 päätöksen jossa Kemin Valtakadun kävelykatu jätetään ennalleen tai tehdään korkeintaan kosmeettisia muutoksia. Paikallisten yrittäjien ääntä tai toiveita ei kuunneltu. He olisivat halunneet, että Valtakadulle avataan pohjois- eteläsuuntainen, hidasteilla varustettu yksisuuntainen ajoväylä vinopaikoitusalueineen. Lautakunta ohitti myös fb-sivuilla tehdyn, Kemi-ryhmän kyselyn, jossa yli 70% vastaajista oli ajoväylän kannalla. Näin sitä herkällä korvalla kuunnellaan kuntalaisten mielipiteitä!
Kävelykadun puolustajat ovat julkisessa keskustelussa vedonneet muun muassa vihreään siirtymään ja autoilun vähentämiseen keskusta-alueella.