Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Kämp­pä­elä­mää Va­sa­kai­ras­sa

Elettiin 1950-lukua. Aarne Koskiniemi oli Vasakairan ukkoherra ja Alaojan Matti ainakin loppuaikana hänen apulaisensa eli apulaistyönjohtaja. Krigsholman Heikki Unarista oli savotalla hartsuherra eli kauppias.

Heikkiä ehdin ennen hänen poismenoaan haastatella, mutta Matin haastattelu jäi tekemättä. Hän vietti rauhallisia eläkepäiviään kotonaan Rovaniemellä. Soitin yhtenä päivänä Matille ja ehdotin, että muisteltaisiin Vasakairan savottaa.

Matti oli ilmeisesti saanut tarpeekseen elämän kiireistä ja totesi, että sehän käy, mutta älä tule ensi viikolla, minulla on silloin parturissa käynti. Niin Matin tapaaminen siirtyi ja hän ehti siirtyä pilkotuksen toiselle puolen. Muistelot jäivät muistelematta, mutta Heikin kanssa muistelimme Vasakairaa.

Pääpirtin alueella oli monenlaista rakennusta.  Oli ”teräväpää” eli työnjohtajien kämppä, päiväläis- ja miehistökämpät, kauppa ja kaupan varastot sekä tietenkin sauna ja liiteri. Päiväläiskämpässä asuivat mittamiehet, varsiteiden kunnostajat ja jäädyttäjät, pääpirtin kokit ja huoltomiehet. Hartsuherrakin nukkui lyhyet yönsä päiväläispirtissä.

Kirjoittaja muistelee 1950-luvun savotta-aikoja. Tässä lohinivalainen Kalevi Satokangas ajaa hevosella puuta Kolarin Kienajan savotalla.
Kirjoittaja muistelee 1950-luvun savotta-aikoja. Tässä lohinivalainen Kalevi Satokangas ajaa hevosella puuta Kolarin Kienajan savotalla.
Kuva: VANHAKUVA

Pääpirtin lisäksi Vasakairassa oli seitsemän savottakämppää, joihin jokaiseen saattoi majoittua jopa 40–50 miestä. Muutamissa kämpissä oli majoitustilat molemmissa päissä ja keittiötilat sekä kokkien asunto keskellä rakennusta.

Savotalla tehtiin pitkää päivää ja monta viikkoa yhteen menoon. Kauppa oli auki aina. Jos tupakat loppuivat, kauppias herätettiin keskellä yötäkin. Kauppa oli myös tärkeä kohtaamispaikka. Parhaimmillaan jonakin viikonlopun päivänä kaupan pihassa seisoi 50 hevosta, Heikki muisteli.

Moni vietti juhlapyhätkin kämpillä. Heikki kertoi, että joskus juhlapyhinä järjestettiin jopa tanssit päiväläispirtillä. Haitarin soittaja löytyi aina joltakin kämpältä. Vasakairassa oli Heikin mukaan ainakin 25 kokkia, joten tansseissa oli naisiakin tanssitila huomioon ottaen riittävästi.

Pukukoodi oli tansseissa vähän eksoottisempi. Kämppä oli yleensä lämmin ja kun jenkka, polkka ja valssit lämmittivät väkeä vielä lisää, hikihän siinä virtasi. Niinpä miehet riisuivat sarkahuosut pois ja tanssivat pässinpökkimissä välihousuissa.

Kahvia ryystettiin ja korttia pelattiin, mutta humalaisia ei siedetty. Hanuri vaikeni ja tanssit loppuivat hyvissä ajoin ennen puolta yötä. Hevosmiestenhän piti nousta jo neljältä aamulla hevoselle apetta laittamaan.

Jaakko YlitaloFM