”Kaikista paras ja imelin viisauven laji on jälkiviisaus, sillä alalla saahaan eniten aikaan. Siinä on tapaus mennyttä aikakautta, mutta se kuvitellaan esiintulevaksi ja sakilla setvitään, miten olisi paras käyttäytyä. Tässä lajissa on ihminen viisaimmillaan...  Jälkiviisaan silmä on somassa paikassa, se kahtoo taaksepäin...”

Näin mietti Konsta Pylkkänen teoksessaan Havukka-ahon ajattelija. Tämä tuli mieleen, kun luin Petteri Holman kolumnin (LK 6.1).