
Jyväskylän kaupunki keskeyttää alle 18-vuotiaiden liikuntaharrastukset kaupungin tiloissa kahden viikon ajaksi.
Lisäksi kaupunki päätti sulkea kirjastot ja museot kahdeksi viikoksi huomisesta lähtien. Kaupunki suosittelee koko kaupungin alueella laajaa etätyötä helmikuun ajan kaikissa niissä työtehtävissä, joissa se suinkin on mahdollista.
Jo aiemmin tänään kaupunginhallitus ja sivistyksen toimiala päättivät 7.–9.-luokkalaisten siirtämisestä etäopetukseen viikon ajaksi. Kovien rajoitustoimien taustalla on Jyväskylän koronatartuntojen nopea kasvu. Kaupunki siirtyi koronaepidemian leviämisvaiheeseen sunnuntaina.
–Tauti leviää tällä hetkellä erityisesti lasten ja nuorten keskuudessa. Karanteeneja kohdistuu yli kymmenelle koululle ja karanteenissa on yli 400 lasta. Alle 18-vuotiaiden harrastustoiminnassa uusia tartuntoja on ilmennyt kuluneella viikolla muun muassa jalkapallossa, koripallossa, jääkiekossa, jääpallossa, kuntosalitoiminnassa ja vesipallossa, tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä kertoo kaupungin lähettämässä tiedotteessa.
–Altistumiset ovat joukkuelajeissa olleet laajoja ja siten jäljittäminen on ollut erittäin työlästä.
Nyt tehtävillä määräaikaisilla rajoituksilla halutaan rauhoittaa tilanne ja vähentää lasten ja nuorten välisiä kontakteja. Tavoite on, ettei oppilaiden tarvitse olla etäopetuksessa viikkoa pitempään. Myös liikuntaharrastukset halutaan avata alle 18-vuotiaille jälleen kahden viikon jälkeen.
–Keskeistä on nyt saada tilanne haltuun siten, ettei karanteenien ulkopuolelle pääse muodostumaan uusia tartuntaryppäitä ja tilanne kouluissa saadaan rauhoitettua.