Jouko Koskelo menetti lin­nun­lau­lut jo ar­mei­jas­sa, mutta sin­nit­te­li huo­no­ne­van kuulon kanssa vuo­si­kym­me­niä

Lintuja aina tarkkailleelle oulunsalolaiselle Jouko Koskelolle oli aikoinaan menetys huomata, ettei hän enää kuullutkaan linnunlaulua. Kuulokojeen käyttäminen toi hänelle peipon äänen takaisin.

Kuva: Mikko Halvari

Kun kuulo alkaa huonontua, merkit ongelmasta hiipivät mukaan elämään pikkuhiljaa. Mitä-sanasta tulee jatkuva seuralainen, vieruskaverin puheesta sumeaa muminaa.

Merkit siitä, ettei kaikki ole kunnossa, huomaa usein läheinen. Näin kävi myös oulunsalolaiselle Jouko Koskelolle, 77, jonka Tuulikki-vaimo alkoi puhua, että tutkimuksiin olisi ehkä hyvä mennä.

Läheiset olivat panneet merkille monet kerrat, että asioita meni arjessa ohi korvien. Toki Koskelo oli myös itse alkanut vakuuttua siitä, että vuosikymmeniä kestänyt sinnittely huononevan kuulon kanssa alkaisi riittää.

Monilla kuulo huononee huomaamatta, mutta Koskelo pystyy selvästi osoittamaan ajanjakson, jolloin hänen kuulo-ongelmansa alkoivat.

– Ylä-äänet katosivat 60-luvulla armeijassa, kun harjoittelin viisi kuukautta kivääriaseella ammuntakisoihin. Ei silloin älytty suojata kuuloa. Sinne jäivät linnunlaulut, enkä armeijan jälkeen ole niitä enää kuullut.

Yrittäjänä uransa tehnyt Koskelo oli pärjännyt työelämässä kuulovaivoineen, sillä hän pystyi itse vaikuttamaan työn tekemisen tapoihin. Tutkimuksiin terveyskeskukseen hän hakeutui vasta yli kuusikymppisenä.

Kuulokojeilla on ollut mullistava vaikutus arkeen. Koskelo alkoi kuulla selvemmin, ja hälinän keskellä oleminen helpottui.

– On aivan selvä asia, että elämänlaatu parani. Ja hienoa oli myös se, että peipponen palasi. Muiden lintujen ääniä en kuule vieläkään, mutta peipposen ääni on sellainen, että sen pystyn nykyään kuulemaan.

Toivon Kuulossa työskentelevä Sanna Kotimäki kertoo, että kuulonalenema on todella yleinen vaiva. Vuoden audionomiksi juuri valittu Kotimäki auttaa Oulussa, Rovaniemellä ja Kemissä ihmisiä, joilla on kuulon ongelmia.

Kuva: Iiro Kerkelä

Audionomi Sanna Kotimäki on kuullut uransa aikana lukuisia elämäntarinoita, jotka muistuttavat Jouko Koskelon kertomaa.

– Kuulonalenema on todella yleinen vaiva. Lisäksi se vain yleistyy, sillä ihmiset elävät aiempaa iäkkäämmiksi.

Terveydenhoitajaliiton tuore tiedote puhuu samaa viestiä: kun väestö ikääntyy, kuulon kuntoutuksen tarve erityisesti perusterveydenhuollossa kasvaa. Yhä useampi suomalainen siis tarvitsee tulevaisuudessa apua kuulo-ongelmiinsa.

Terveyskeskukseen, työterveyshuoltoon tai kuuloalan yritykseen tulee hakeutua tutkimuksiin, jos epäilee itsellään kuulonalenemaa, Kotimäki neuvoo. Siellä yleensä sairaanhoitaja tai terveydenhoitaja tekee kuulontutkimukset, joiden tuloksista lääkäri arvioi, tarvitaanko lähete erikoissairaanhoitoon.

Kotimäki arvioi, että jonotusaika kiireettömään kuulokojearvioon on puoli vuotta.

Huonosti kuulevat pitäisi hänen mukaansa saada avun piiriin ajoissa, jotta äänten vahvistamisen tarve ei olisi niin iso, että muistikuva äänestä poikkeaa liian paljon vahvistetusta äänestä. Mitä vaikeampi kuulonalenema on ja mitä kauemmin se on ihmistä vaivannut, sitä haastavampaa on tottua käyttämään kuulokojetta.

– Kun muistikuva äänestä on vääristynyt ja ääntä voimistetaan, alkaa ihminen kojeen avulla kuulla ympäristöstään sellaisia osaääniä, jotka tulevat voimakkaampina kuin mitä äänet hänen muistikuvissaan olivat. Silloin saatetaan kokea, että kojeista ei olekaan hyötyä vaan ne tuovat kuultavaksi sellaisia asioita, joista ei olla kiinnostuneita. Tällöin ihminen hermostuu.

Jouko Koskelon oli aiemmin vaikea saada puheesta selvää hälinän keskellä ollessaan. Puoliso Tuulikki Koskelo sai usein varmistella, että viesti meni perille asti.

Kuva: Mikko Halvari

Jouko Koskelon arjen apuri on huomaamaton kuulokoje.

Kuva: Mikko Halvari

Moni siirtää avun hakemista, sillä huonoa kuuloa saatetaan yhä hävetä. Jouko Koskelo myöntää tehneensä juuri näin, ja se oli hänen mukaansa aivan turhaa.

– Eiväthän ihmiset häpeä sitäkään, etteivät näe kunnolla ja joutuvat käyttämään silmälaseja. Kannustan kyllä menemään tutkimuksiin.

Usein ihminen on myös liian tottunut olotilaansa huononevan kuulon kanssa. Sanna Kotimäen mukaan tällaisessa tilanteessa läheisten huomiot nousevat arvoonsa: puoliso tai muu samassa taloudessa asuva usein havaitsee, että huonosti kuulevan käyttäytyminen alkaa sosiaalisissa tilanteissa muuttua. Tämä on eräänlainen hälytysmerkki.

– Ihminen ei ehkä osallistu keskusteluun yhtä aktiivisesti kuin ennen tai kysyy toistuvasti samaa asiaa. Ja kun hänelle puhutaan jostain kauempaa, hän kuulee puheen niin epäselvänä, ettei edes ymmärrä, että juuri hänelle puhutaan. Moni asia menee ohi.

Heikkenevän kuulon kanssa elävä saattaa Kotimäen mukaan alkaa mukauttaa elämäänsä ja tehdä vain niitä asioita, jotka häneltä onnistuvat. Monet luopuvat esimerkiksi harrastuksista tai kokevat, että jäävät sosiaalisissa tilanteissa ulkopuolisiksi. Elämänpiiri suppeutuu.

Tämä kierre kannattaa katkaista, sillä nykyisin tiedetään, että kuulo ja muisti kulkevat käsi kädessä. Hoitamaton kuulonalenema on merkittävä riskitekijä muistisairauksille ja masennukselle, ja se lisää herkästi yksinäisyyttä, kasvattaa tapaturmariskiä ja voi vaikuttaa myös tasapainoon.

Vuoden audionomiksi juuri valitulla Kotimäellä on kahdenkymmenen vuoden kokemus audionomin työstä sekä julkisella että yksityisellä puolella. Nykyinen työpaikka Toivon Kuulo on kuulon tutkimukseen ja kuulon kuntoutukseen erikoistunut yritys, joka toimii Oulussa, Rovaniemellä ja Kemissä.

Kotimäelle audionomin työn mielekkyys on syntynyt siitä, että on päässyt näkemään, miten kuntoutus poistaa kuulemisen ja osallistumisen esteitä.

– Voimme antaa ihmisille elämään toivoa ja auttaa heitä saamaan omat voimavaransa parhaiten käyttöön. Ihmisessä tapahtuu monesti aivan silmiinpistävä muutos, kun hän saa uudet kuulokojeet – koko olemus valaistuu. Tällaisten asioiden kautta löytyy työhön hyvin merkityksellinen sisältö.