Kemijoen monikäyttöä ei ole kehitetty tasapuolisesti – edistetty kalojen vaelluksia, vesiliikennettä, virkistystä, luonnon monimuotoisuutta, tulvantorjuntaa ja tutkimusta sekä opetusta vesivoiman lisäksi. Radikaali ratkaisu olisi poistaa käytöstä kaksi alinta voimalaa ja ennallistaa loppujakin voimala-alueita. Näin maksimisaaliista saataisiin puolet Tervolan Ossaukseen mennessä.
Maltillisempaa olisi rakentaa isot ohitusuomat jokaiseen patoon. Näin tulvavesi saataisiin hyötykäyttöön ilmaiseksi.
Kemijoen alin voimalaitos, Pohjolan Voiman Isohaara on paha pullonkaula. Vallitunsaareen olisi rakennettava uusi luonnonmukainen, 700-metrinen kalauoma. Tekniset kalatiet eivät toimi hyvin veden vähyydestä ja joen katkokäytöstä johtuen. Kaloilla ei ole muistijälkeä, joka ohjaisi jokeen palaavat kotikoskiin tai istutuspaikkoihin.
Kalaportaat olisi otettava matkailukäyttöön. Koko Isohaaran miljöö on suojeltava museona kulttuurihistoriallisin perustein.
Vähähaarasta Akkunusuomaan on rakennettava vesiliikenteelle kanava sulkuineen. Uusi reitti yhdistää padon yläpuolisen alueen Perämeren kansallispuistoon. Tervolan Ossaukseen asti päästään, kun Taivalkosken ohitusuoma valmistuu. Sen tulisi olla kaavailtua isompi, jolloin se riittäisi vesibusseillekin.
Lisäksi tarvitaan kolmen padon ohitukset ennen Ounasjokea. Kemijoen latvoille kalojen on noustava lisäksi Vanttaus- ja Pirttikosken sekä Seitakorvan ohi, ohituksia on kahdeksan.
Vanhat uomat ovat monipuolisia elinympäristöjä. Ne lisäävät monimuotoisuutta ja hidastavat luontokatoa.
Alajuoksun poikastuotanto on tuhansia. Se on vähän verrattuna Ounasjokeen, jossa kehittyisi enimmillään 800 000 vaelluspoikasta. Luonnonkierto ei käynnisty heti, joten tarvitaan istutuksia. Mäti hankitaan keväällä Ossauskosken alta varhain nousevista emoista ja haudotaan vesistön latvoilla Perilässä ja Kemihaarassa. Kaksikesäiset poikaset siirretään kehittymään vaelluspoikasiksi valuma-alueelle. Ne lähtevät 2–3-vuotiaina tulvanniskassa merivaellukselle.
Paluu jokeen onnistuu, kun kutualueille jokien latvoille pyrkivät kalat vaeltavat lämpötilaoptimiensa mukaisesti pääasiassa touko-kesäkuussa. Suuri populaatio varmistaa kalojen selviytymisen. Kaivokset ovat suurin uhka joella. Merellä lohia syövien hylkeiden määrä on kasvanut liikaa. Kalastusta on säädeltävä tehokkaammin.
Jos ohitusuomat eivät toimi kunnolla, niitä on muokattava. Vähitellen on luovuttava vesivoimalaitoksista, kun aurinkovety korvaa sähköntuotannon lähes kokonaan. Joen ennallistamisen ansiosta vaelluskalakannat aikanaan itse ylläpitävät elämänkiertoaan. Ei tarvita istutuksia.