Sote-keskustelussa sinkoilee heittoja alueiden yhdistämisestä, verotusoikeudesta ja aluevaaleista luopumisista. Iso kuva on kaikilla hukassa. Keskustelua tulisi käydä siitä, kumpaan suuntaan haluamme Marinin hallituksen aloittamaa uudistusta viedä – valtiollistaa sote kokonaan vai saattaa se aidosti itsehallinnollisten alueiden harteille.
Marinin hallituksen sote-ratkaisu puolivaltiollisti sote-palvelut. Rahoitus on valtiolla, joten aluevaltuustoilla on ikävä vastuu tehdä hallituksen raameissa säästöpäätöksiä. Vuosikymmenten sote-kustannukset ja niiden kasvu olivat piilossa kuntien budjeteissa, joissa joustettiin, säästettiin ja korotettiin veroja selviytyäkseen.
Nyt kun kustannukset ovat valtiovarainministerin pöydällä, syytetään sote-mallia epäonnistumisesta. Siitä ei ole kyse, vaikkakin palveluiden siirtymiseen liittyvät rahoitussiirrot eivät olleet kaikilta osin neutraaleja, eikä alueiden rahoitusjärjestelmä ole valmis.
Pitäisi ymmärtää, että muutosten tekeminen suurten organisaatioiden prosessien kehittämiseen ja resurssien uudelleenjärjestämiseen on vuosien työ. Tuloksia ei voi odottaa heti. Siksi työrauha on tärkeä. Sen tulisi olla pidempi kuin lainsäädännön mukainen alueiden alijäämien kattamisvelvoite. Samalla tulisi ryhtyä selvittämään sitä, mihin suuntaan haluamme hallintoa viedä.
Puheet aluevaltuustojen lakkauttamisesta ja alueiden pakkoyhdistämisistä liittyvät valtiollistamiseen. Aluevaalit korvataan eduskuntavaaleilla ja valtioneuvosto katsoo alueiden määrän, nimeää aluejohtajan ja päättää budjetista ja palveluista. Tässä vaihtoehdossa urakka tulevilla hallituksilla on karu ja uskon, että karu on palvelulopputuloskin.
Puheet alueiden verotusoikeudesta ovat alueellisen itsehallinnon suuntaan vieviä. En kannata nykyisen kaltaisille sote-organisaatioille verotusoikeutta. Sen sijaan voisimme vähentää hallintotasoja ja yhdistää maakuntien liittojen ja valtion alueellisten elinvoimakeskusten tehtävät alueille. Näin luodaan alueille aito kannustin elinvoiman kehittämiseksi soten lisäksi ja perusteltu pohja verotusoikeudelle.
Sitä ei tarvitse antaa perinteisen henkilön tuloverotuksen suhteen ja näin luoda uutta verotustasoa, vaan selvittää, voisiko esimerkiksi alv:n, yhteisöveron tai muiden elinkeinotoiminnan kehittymiseen kytkeytyvään valtion verokantaan liittyvää vero-osuutta ja siitä päättämistä antaa alueille.
Lisäksi alueille tarvitaan palveluiden vaikuttavuuteen kannustava rahoitusuudistus, joka tasaa myös jäljelle jääviä rahoituspohjan eroja kuten kunnilla. Silloin alueiden elinvoima olisi aidosti kiinni niiden tulopohjassa, alueiden väestöpohjan erot olisi huomioitu ja aito itsehallinto turvattu.