Rovaniemeläisen Tuomas Hongan isä Lauri Honka oli 23-vuotias kolmen sodan veteraani, kun hänet kotiutettiin marraskuussa 1944.
– Sotareissulle lähtiessään hän oli pelkkä poikanen kuten niin monet sotilaat. Nykypäivän näkökulmasta tätä kokemusta on vaikea käsittää, Tuomas Honka sanoo.
Kokemus oli joillekin niin raskas, että jälkipolville saattoi jäädä tuntemattomaksi, mitä isälle tai isoisälle sodassa tapahtui. Tuomas Hongan kohdalla on toisin: Lauri Honka jätti jälkeensä ainutlaatuisen aineiston sota-ajan kirjeitä, kortteja, muistiinpanoja ja päiväkirjamerkintöjä. Niistä muodostuu yhtenäinen kertomus nuoren miehen taipaleesta läpi sotien.
Aineisto sai tunnustusta jo vuonna 1994, kun Lauri Honka voitti Suomalaisen kirjallisuuden seuran ja Sota-arkiston järjestämän sodanaikaisten kirjeiden keruukilpailun. Myös Tuomas Honka tiesi isänsä arkistosta, mutta ei tuntenut sitä tarkkaan. Kun isä kuoli äkillisesti vuonna 2000, Tuomas sai arkiston perinnöksi.
– Aloin perehtyä isän jäämistöön systemaattisesti vasta kymmenkunta vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Kirjeiden ja päiväkirjojen lisäksi löysin runsaasti valokuvia, asiakirjoja ja muuta oheismateriaalia. Ymmärsin, että aineisto on mikrohistoriallisesti hyvin arvokas ja että siinä on kirjan ainekset.
Kymmeniä kirjeenvaihtoystäviä
Hongan Lassin sota -niminen kirja valmistui vuosien työn tuloksena puolisen vuotta sitten. Tuomas Hongalta kului paljon aikaa muun muassa aineiston taustoittamiseen, sillä hän halusi sijoittaa isänsä tarinan laajempaan viitekehykseen. Kirjassa on katsauksia sotatilanteeseen sekä sodan kulkuun liittyviä kommentteja.
Kirjan pääosassa ovat kuitenkin Lauri Hongan kirjeet ja päiväkirjamerkinnät. Lauri Honka oli niin innokas kirjeiden kirjoittaja, että Tuomas Hongan mukaan se oli hänelle lähes pakkomielle. Hänellä oli samanaikaisesti kymmeniä kirjeenvaihtoystäviä, joihin kuului sukulaisia, koulutovereita, sotakavereita ja naisystäviä.
– Isä säästi kaikki saamansa kirjeet ja kuljetti ne lomillaan kotiin. Sodan jälkeen hän keräsi sukulaisilta talteen myös itse kirjoittamiaan kirjeitä.
Päiväkirjamerkintöjä pieneen kalenteriin
Tarkkaa päiväkirjaa Lauri Honka alkoi pitää vuoden 1942 alussa, mutta jo sitä ennen hän teki muistiinpanoja arjestaan. Päiväkirjana toimivat pienet rintataskuun mahtuvat kalenterit, joissa jokaiselle päivälle oli varattu 2,5 sentin korkuinen tila. Siihen Lauri Honka saattoi kirjoittaa pienellä käsialallaan jopa 16 riviä tekstiä.
Päiväkirjojen tulkitseminen olisi voinut olla hankalaa, ellei Lauri Honka olisi ennakoinut asiaa: hän kirjoitti päiväkirjamerkintänsä puhtaaksi kirjoituskoneella, ennen kuin 1990-luvulla luovutti alkuperäisen aineiston Sota-arkistolle.
– Isästä voi sanoa, että hänellä jos kenellä oli luontaista tallennusvaistoa, Tuomas Honka toteaa.
"Loppuisi sota ja pääsisi jonnekin pois"
Lauri Hongan sotaretki alkoi vuoden 1939 lopussa, kun hän hakeutui vapaaehtoisena asepalvelukseen. Hänet sijoitettiin Riihimäen viestikoulutuskeskukseen, jossa hän suoritti myös aliupseerikoulun. Välirauhan aikana hän kuului joukkoon, joka siivosi talvisodan jälkiä Sallan ja Kemijärven välisessä maastossa.
Hongan ensimmäinen rintamakokemus jatkosodassa oli ankara, sillä hän oli mukana Kiestingin motissa elokuussa 1941. Kiestingin taisteluiden jälkeen Honka pääsi upseerikouluun ja toimi viestiupseerina Uhtuan suunnalla.
Keväällä 1943 Honka pääsi ilmavoimien tähystäjäkurssille ja toimi sitten lentokoneiden tähystäjäpäällikkönä kotiuttamiseensa saakka.
Päiväkirjoissaan Lauri Honka kertoo sota-arjestaan avoimesti, mutta omia tunteitaan hän ei juuri tuo esiin. Vuoden 1944 merkinnöissä alkaa kuitenkin jo näkyä väsymys: "Loppuisi sota ja pääsisi jonnekin pois täältä", hän kirjoittaa.
Riehakas elämä yllätys lapsille
Sotavuodet eivät Tuomas Hongan kokemuksen mukaan jättäneet Lauri Honkaan suurempia henkisiä arpia. Isä oli tiukka kasvattaja, mutta hän oli myös avoin ja sosiaalinen mies, jonka kanssa kyllä pärjäsi.
Yksi sääntö oli selvä: veteraaneja ja heidän panostaan itsenäisen Suomen hyväksi tuli arvostaa.
– Isä kertoi usein sota-aikojen tapahtumista meille lapsillekin. Raakuuksia hän ei kuitenkaan muistellut.
Lauri Hongan päiväkirjoista selviää, että alkoholin käyttö oli sota-aikana yleistä. Lapset tunsivat isänsä raittiina miehenä, joten heille oli yllätys, kuinka riehakasta elämää isä oli viettänyt varsinkin sodan loppupuolella. Juhlat pistettiin pystyyn pienimmästäkin syystä.
– Ehkä se oli yksi keino selviytyä ja siirtää ajatukset pois sodasta, Tuomas Honka pohtii.
Hän muistuttaa, että sota-ajan tapahtumia on vaikea arvioida nykypäivän näkökulmasta – ne tulee suhteuttaa oman aikansa todellisuuteen. Myös Lauri Honka kirjoitti aiheesta 1990-luvulla:
"Pääasia oli, että annetut tehtävät täytettiin niin hyvin kuin kulloinkin voitiin, ja vakaviakaan vaiheita ei väistetty. Ilo otettiin irti silloin, kun se oli saatavissa. Olimme silloin nuoria ja elimme nuorten lailla aina silloin, kun siihen oli mahdollisuuksia. Tämän muistakoon jokainen, joka näitä muisteluksiani lukee. Ikäpolvemme nuoruuteen kuului SOTA."
Lauri Honka
Syntyi 1921 Temmeksellä, kuoli 2000 Pudasjärvellä.
Avioitui Esteri Lasasen kanssa 1948. Perheeseen syntyi neljä lasta.
Ammatiltaan kansankoulunopettaja ja erityisopettaja.
Asui perheineen Rovaniemellä 1957–78.
Työskenteli aluksi opettajana Niskanperän koulussa ja sitten erityisopettajana Maakuntakadun koulussa.
Jäätyään eläkkeelle 1978 muutti vaimonsa kanssa maatilalleen Pudasjärven Metsälään.
Lapin lennoston killan kunniajäsen.
Toimi pitkään Rovaniemen reserviupseerikerhon puheenjohtajana.
Tuomas Honka
66-vuotias rovaniemeläinen taiteen maisteri.
Työskennellyt pitkään Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa. Jäi eläkkeelle vuonna 2018.
Toiseksi vanhin Lauri ja Esteri Hongan neljästä lapsesta.
Aikoo seuraavaksi kirjoittaa sukukirjan äitinsä puoleisesta Lasasen suvusta.