
Ilta-Sanomien mukaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) olisi halunnut jo keväällä jakaa yleisölle laajemmin tietoa kasvomaskien käytöstä, mutta sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ei pitänyt toimenpidettä tarpeellisena.
– Meillä olisi ollut ajatuksia antaa yleisölle ainakin tarkennuttua lisäinformaatiota siitä, millainen merkitys maskeilla on toisten suojaamisen kannalta ja mitkä olisivat hyödyllisimmät käyttötilanteet, THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta sanoo Ilta-Sanomille.
Tervahauta kertoo IS:lle, että THL olisi voinut opastaa ihmisiä maskien käytön suhteen. He olisivat esimerkiksi voineet kertoa, miten maskeja pestään ja huolletaan.
IS:n mukaan THL olisi jakanut tietoa verkkosivuillaan ja sosiaalisessa mediassa. Kasvomaskiasiassa viestintä olisi ollut samalla tavalla ohjeistavaa kuin hihaan yskimisen ja käsidesin käytön suhteen.
Tervahaudan mukaan THL:llä oli valmiina erilaisia luonnosteltuja viestintämateriaaleja.
– Niitä myös esiteltiin STM:n viestinnälle. He kuitenkin näkivät, että maskiasia on sellainen, että siitä ei ole aihetta viestiä sen tarkemmin, hän kertoo IS:lle.
Tervahauta kertoo IS:lle, että asiasta käytiin THL:n ja STM:n välillä useita keskusteluja kevään ja alkukesän aikana.
– Samalla tavalla kuin ihmisiä kannustettiin pitämään kiinni hygieniatoimista, tähänkin olisi voinut liittyä myös tällaista tietoon ja asialliseen arvioon perustuvaa infoa. Mutta sitä oli aika niukasti mahdollisuus silloin jakaa.