Inarilainen mies tuomittiin kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen räjähderikoksesta sekä kolmesta ampuma-aserikoksesta.
Sota-ajan välineistöä keräilleen miehen hallusta oli löytynyt räjähteitä ja vanhoja aseita, kuten TNT-räjähdettä, varsikäsikranaatteja, hyppymiinoja, ruutia, räjähdesytyttimiä, kevytkonekivääri sekä konepistoolin ja -kiväärin osia. Lisäksi tekijän hallusta oli löytynyt pistoolin sekä valopistoolin patruunoita ilman niiden hallussapitoon oikeuttavaa lupaa.
Syyttäjä oli vaatinut tuomiota muun muassa törkeästä ampuma-aserikoksesta. Lapin käräjäoikeus kuitenkin katsoi perusteluissaan, että koska aseet liittyivät keräily- eikä rikolliseen toimintaan, ja koska ne olivat osin toimintakunnottomia, eivät törkeän tekomuodon kriteerit täyttyneet.
Lapin käräjäoikeuden mukaan tekijän olisi jo harrastuksensa vuoksi pitänyt seurata alan lainsäädäntöä ja hankkia esimerkiksi asekeräilijän lupa harrastukseensa. Osa keräilijältä kotietsinnässä löydetyistä esineistöistä määrättiin palautettavaksi hänelle, osa puolestaan määrättiin valtiolle menetetyksi.