Tilastokeskuksen Jukka Hoffren julkaisi taannoin koosteen YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030:n vuosiraportista. Tulevaisuus on synkkää luettavaa. Raportin mukaan vain 17 prosenttia YK:n kunnianhimoisista tavoitteista saavutetaan seuraavan kuuden vuoden aikana.
Raportista käy ilmi, että köyhyys ja nälkä eivät ole katoamassa minnekään, ja että globaalit ekosysteemit ovat romahtamaisillaan. Viime vuosi oli globaalisti lämpimin koskaan mitattu vuosi, mikä antaa viitteitä siitä, että ilmastonmuutos on kiihtymässä hallitsemattomaksi.
Myös eliniän ennusteet ovat kääntyneet laskuun erilaisten vitsausten myötä, kun maailmaa riivaavat sodat, konfliktit ja kulkutauditkin. Lisäksi kehitys on ollut riittämätöntä koulutuksen, tasa-arvon, puhtaan veden, kestävän ja oikeudenmukaisen talouden sekä kestäviin yhteisöihin sekä vastuulliseen kuluttamiseen liittyvissä tavoitteissa.
Hoffrenin mukaan näyttää poliittisesti vaikealta saada jäsenmaita sitoutumaan uusiin kestävän kehityksen tavoitteisiin. YK:n piirissä onkin kuulemma pohdittu alustavasti Agenda 2030:n tavoitteiden jatkamista Agenda 2050:nä eli siis vuoteen 2050 saakka.
Jotain asioista tietävänä pidän ajatusta kestämättömänä. Mehän olemme jo sitoutuneet. Pään laittaminen pensaaseen ei pelasta meitä tulevaisuudelta.
Luonnon monimuotoisuus on romahtamassa luontokadon myötä. Ilmastonmuutos saavuttanee pian pisteen, jossa ilmiö alkaa ruokkia itse itseään. Jos paskat valahtavat housuun, silloin tuskin kannattaa jäädä paikoilleen. Pitää mennä pesulle, vaihtaa kalsarit ja selvittää, mikä mahassa mättää.
Luontokato ja ilmastonmuutos eivät pidä taukoja. Siksi meilläkään ei ole varaa sellaisiin ylellisyyksiin.
YK:n tavoitteiden muuttaminen ja löyhentäminen epäsuotuisan kehityksen seurauksena antaa signaalin, ettei kyse ole kovinkaan vakavista asioista. Tämä veisi pohjan koko ohjelmalta, kansainvälisiltä sopimuksilta ja kansojen väliseltä yhteistyöltä.