Ei tarvita muuta kuin tuntea Venäjän historia ja oma historiansa, että olisi tiennyt, ettei sotaan Venäjää vastaan kannata lähteä. Venäjää ei ole milloinkaan lyöty lännestä käsin. Eikä yrittäjien määrä ole ollut vähäinen.
Jokaisella vuosisadalla on joku huonomuistinen, yleensä lisämaata halajava tai muuten suuruudenhullu yrittänyt onneaan. Edellinen kertakin oli historiallisesti katsoen äskettäin ja silti lähdettiin uudestaan paukuttamaan päätä Karjalan mäntyyn. Jo kolmannen kerran sadassa vuodessa.
Vaikuttaa siltä, etteivät eurooppalaiset ole tulleet ajatelleeksi, että 80 vuotta Yhdysvaltain huollettavana ja suojattavana kehitellen vain omia etujaan on ehkä ollut kiva asia, muttei ole huomattu, että sillä on saattanut olla haittavaikutuksia. Ei vain se, että itsepuolustustaidot ovat kadonneet, vaan muukin olemus on taantunut huollettavan lapsen tasolle.
Mitä on tapahtunut vastuunkannolle tai aloitekyvylle tai objektiivisuudelle? Entäpä onko itsekriittisyyttä, kun ei enää verrata itseä kehenkään? Onko tultu omahyväisiksi omaan napaan tuijottajiksi, jotka suoralta kädeltä hylkäävät muiden arvostelun? Näin on minun nähdäkseni käynyt.
Miten muuten on ymmärrettävissä, että itse on katkaistu kaikki välit Venäjään niin, ettei mitään kommunikaatiota ole ollut yli kahteen vuoteen. Mutta kun Yhdysvaltojen presidentti, joka keskustelee kaikkien kanssa, tekee itselle ja Venäjälle suotuisan rauhansuunnitelman, ”johtavien” Euroopan maiden johtajat alkavat heti parkua, ettei heitä ole otettu huomioon!
Näissä vellihousuissa ei ole ainuttakaan, joka uskaltaisi mennä tapaamaan Putinia tai edes ehdottaa, että sellaista pitäisi tehdä, vaikka luulisi kaikkien ymmärtävän, ettei ilman Putinia mitään rauhaa tule. Opetus: joka pitää kaikki kanavat auki, sille ovat tietkin auki.
Jos on Yhdysvallat huonossa jamassa, Eurooppaa ei kannata enää edes noteerata. Jospa nyt Ukraina oppisi sen verran, ettei Eurooppaan tai ainakaan EU:hun kannata luottaa.