Lapissa odotusaika ikäihmisten palveluasumiseen oli viime vuoden lopussa keskimäärin 54 päivää, kertoo hyvinvointialan yksityisten toimijoiden järjestö Hali.
Järjestö selvittää hyvinvointialueiden jonotusaikoja puolivuosittain. Viime vuoden lopussa Suomessa oli hoivakotijonossa lähes 2300 ikäihmistä ja jono oli kasvanut noin 10 prosenttia edellisestä keväästä.
Lain mukaan enimmäisjonotusaika on kolme kuukautta. Se ylittyi kahdella hyvinvointialueella eli Pohjois-Karjalassa ja Keski-Uudellamaalla.