Tämän poteron tein jo Salpalinjaa rakennettaessa. Kuten se, en minäkään ole horjunut. Aatteemme on ainoa oikea ja kuolematon. Kansa on lopultakin ymmärtänyt, ettei muuta tietä ole. Miten kaikki loksahtikin kohdalleen?
Sattui niin, että kuten silloin meillä on nyt punamultahallitus. Sellainen on vasemmistoa myöten keitettyä nuudelia meidän suoraselkäisen kovuutemme edessä. Nuorsuomalainen presidentti ja politiikassa vihreä (=pihalla) ulkoministeri ovat jo alunperinkin niin keitettyjä, ettei selänsuoristusyrityksistä mitään tule. Se onkin vain showta.
Media tajusi ensimmäisenä mitä on tulossa, ja eliminoi levityksestä kaikki valeuutiset. Somea olemme hallinneet suvereenisti, ainakin Rumpin voitosta lähtien.
Median hallinnassa käytämme entisten n-kavereidemme salamasotatekniikkaa. Vaatimuksemme kovenevat niin nopeasti, että niitä hädin ennätetään toteuttaa kun jo seuraava lentää uutisiin.