Politiikka on valintoja ja poliittiset päätökset koskevat lopulta tavalla tai toisella tavallisia ihmisiä – työttömiä ja työssä käyviä, lapsia, nuoria ja vanhoja. Politiikka on ennen kaikkea edunvalvontaa.
Yleensä äänestäjä tietää mitä asiaa ja kenen etuja edustaja tai puolue ajaa. Esimerkiksi kokoomus tekee timanttista edunvalvontayötä yrityskentässä. Orpon hallituksen päätöksillä toteutetaan tulonsiirto tekijöiltä omistajille.
Vaaleissa yritykset tukevat kokoomuslaisia ehdokkaita ja ammattiliitot työväenpuolueen ehdokkaita. Ensiksi mainittua ei yleensä muisteta ja jälkimmäinen on suuri synti, josta täytyy päästä eroon.
Kenen asiaa perussuomalaiset ajaa on vähintäänkin hämärän peitossa. Tiedämme kyllä, kenen asiaa he eivät aja. Lista vain pitenee kun kevät etenee. Perussuomalaiset porskuttaa mielestään suurimpana työväenpuolueena ja kritisoivat ay-väkeä politisoinnista.
Oikeasti heitä hiertää se, etteivät ole itse päässeet vaikuttamaan ay-liikkeessä. He hamuavat valtaa, mitä työväenpuolueilla on ja kun sitä ei tipu, haukutaan koko systeemi läpimädäksi. On vähintään ristiriitaista haluta mukaan liikkeeseen, jota vihaa kuin ruttoa. Sitä paitsi ay-liikkeen kantava voima on solidaarisuus, mikä ei asetu perussuomalaiseen pirtaan millään.
Muodikkaan lakkopaheksunnan lisäksi pitäisi miettiä sitä, onko oikein pakottaa yhteiskunta vain toisen kantavan voiman muottiin ja luoda vastuuttomasti väärää mielikuvaa siitä, että tämä on kohtalon kysymys ja välttämätön pakko? Onko ay-liike tahollaan tai työväenpuolueet vallassa ollessaan toimineet näin? Eivät todellakaan.
Orpo ja Purra ratsastavat Suomen velkahädällä suuntaansa piittaamatta siitä, miten maa makaa kun pöly laskeutuu. Jonkun pitäisi kertoa heille, että ihmiset ovat muutakin kuin numeroita, ja että Suomi ei ole yksi iso monopolipeli, jossa tärkeintä on voittaja.