Äänestys: Mikä on Sy­käh­dyt­tä­vin lap­pi­lai­nen ur­hei­lu­ta­pah­tu­ma – äänestä ja osal­lis­tu ar­von­taan

Kolumni

Hyvä antaa vä­häs­tään­kin, paha ei pal­jos­ta­kaan

-
Vieraskolumni

Poikkesin viikonloppuna Alatornion kirkkomaalla mummoa morjenstamassa ja muistelin samalla mummon tarinoita niukkuuden ajasta; erityisesti sodan jälkeen. Monenlaista puutetta koettiin, mutta yhteisvoimin ja toisia tukien saatiin lyttyyn lyöty kansakunta taas jaloilleen. Monesti mummo muistutti naapuriavun ja talkootyön suuresta merkityksestä aikana, jolloin itse kunkin toimeentulo oli todella tiukassa.

Toisen ihmisen auttaminen tuli mieleeni, kun luin artikkelin, jossa YK:n Maailman Ruokaohjelman johtaja David Beasley haastoi Tesla-miljardööri Elon Muskin lahjoittamaan kuusi miljardia, jotta maailmasta poistetaan nälänhätä. Tosi tietenkin on, että Elon Musk ei muutu köyhäksi, vaikka tuon rahan pois antaisikin, mutta Muskin esittämä vastakysymys oli minusta myös tuumaamisen arvoinen: hän nimittäin haastoi kyseisen Ruokaohjelman erittelemään kulunsa ja perustelemaan, miten tuo hänen antamansa raha nyt niin tehokkaasti toimisi.

Hyvä antaa vähästäänkin, paha ei paljostakaan; tapasi mummovainaani tuumata. Mutta mummo tuumasi myös, että rahan puutteesta johtuvia ongelmia ei korjata rahalla. Muori meinasi sillä sitä, että lisää rahaa ei holtitonta rahankäyttäjää auta, vaan pitää tarjota keino turvata toimeentulo.

”Anna nälkäiselle kala, niin hän pärjää päivän. Anna onki ja opeta onkimaan, niin hän pärjää loppuikänsä”, sanoo vanha viisaus. Samaa tavoitteli ministeri Kai Mykkänen ruotiessaan länsimaista kehitysapua, jonka tarkoitus on pohjimmiltaan hyvä, mutta keinot usein vääriä, jonka takia annettu kehitysapu voi päätyä kohdemaansa korruption rattaita pyörittämään. Mielestäni Mykkänen on asian ytimessä ajatuksessaan jalostaa kehitysapua enemmän ”bisnesmäiseen” suuntaan esim. myymällä kehitysaputyönä osaamista ja koulutusta, sekä yhteiskuntaa vakauttavia elementtejä, mieluummin kuin puimureita ja traktoreita (jotka jäävät rikkoutuneina lojumaan, tai päätyvät varkaiden käsiin).

Mykkänen sanoi myös, että meidän on syytä (halusimme tai emme) panostaa kehitysapuun myös itsekkäistä syistä: jos emme auta kolmansia maita kehittymään vakaammaksi emmekä niiden elinoloja siedettävämmiksi, vaikutamme entistä suuremman muuttoliikkeen syntymiseen Afrikasta Eurooppaan. On täysin luonnollista, että ihmiset siirtyvät parempien elinolojen perässä toisiin paikkoihin; niin on tapahtunut maailman sivu.

Kehitysapu on kuitenkin tätä tulppaavana ilmiönä uusi; ihmisiä kannattaa mieluummin auttaa heidän kotimaahansa, ja jopa rakentaa tästä itselleen bisnestä, kuin ajatella, että ”onhan meillä täällä omiakin autettavia ja leipäjonossa edelleen pituutta”. Jos emme auta kolmansia maita, myös meidän omat leipäjonomme tulevat pitenemään entisestään. Ja mistä tiedämme, ettei veli-Venäläinen mieti samanlaisia aatoksia kuin veli-Valkovenäläinen roudatessaan väkeä länsirajalleen. Kuten mummovainaani tapasi sanoa: ”kyllä niille pystyy panemaan kampoihin niin kauan kuin ne tulevat pyssy kourassa. Mutta mitäs sitten tehdään, kun niitä alkaa tulemaan ilman pyssyä…?