Kemin kaupunginvaltuusto päätti viime vuonna palveluverkkoon liittyvistä suunnitelmista. Tämä tarkoittaa siirtymistä yhden yläkoulun malliin ja tiiviimpään alakouluverkkoon vuoteen 2030 mennessä. Kaupunki järjesti syyskuun alussa kaksi kuntalaiskuulemista aiheeseen liittyen sekä avasi sähköisen kuulemisen lomakkeen. Muutoksia perustellaan erityisesti kaupungin oppilasmäärien vähentymisellä, kiinteistöjen huonolla kunnolla ja taloudellisilla vaikutuksilla. Kymmenen vuoden oppilasmääräennusteen mukaan peruskoulussa vähenee 26 ryhmää.
Huoli reuna-alueista
Palveluverkkotyöryhmän pedagogisen valmisteluaineiston perusteella Hepolan ja Karihaaran yhtenäiskoulut, Koivuharjun alakoulu sekä usean päiväkodin toiminta lakkaa.