Lappiin on tulossa korkeintaan keskinkertainen mustikkasato, myös hillan huippuvuodet ovat takanapäin. Puolukkasadosta ennustetaan sen sijaan hyvää.
Hillan hallavaurioilta vältyttiin tänä vuonna, mutta sen pölytys on jäänyt vähän vaisuksi, kertoo erikoistutkija Rainer Peltola Luonnonvarakeskuksesta.
Peltolan mukaan tänä vuonna ollaan tavanomaisessa tilanteessa hyvien hillavuosien jälkeen. Löytääkseen marjoja joutuu kävelemään aiempia vuosia enemmän.