Hiih­tä­jät häm­mäs­ty­vät Timo Luiron huo­maa­vai­suut­ta laa­vul­la: "Siinä näkee us­ko­mat­to­mia il­mei­tä"

Lukijan kuva. Timo Luiro piti tulta yllä Mellavaaran laavulla lauantaina ja tarjosi kahvit muun muassa Tarja Orjasniemelle. Luiro on tuonut laavulle lapion ja harjan, jotta laavun voi pitää puhtaana lumesta.
Lukijan kuva. Timo Luiro piti tulta yllä Mellavaaran laavulla lauantaina ja tarjosi kahvit muun muassa Tarja Orjasniemelle. Luiro on tuonut laavulle lapion ja harjan, jotta laavun voi pitää puhtaana lumesta.
Kuva: Tarja Orjasniemi
Luiron reppu pitää siis sisällään kahvitarpeiden lisäksi muun muassa halkoja ja pari litraa vettä.

Rovaniemeläinen Tarja Orjasniemi koki iloisen yllätyksen hiihtoretkellään lauantaina, kun Mellavaaran laavulla istuskellut herrasmies tarjosi hänelle nokipannukahvit. Kahvia riitti myös toiselle hiihtäjälle, joka osui paikalle samaan aikaan.

Herrasmies on Timo Luiro, jonka Uusi Rovaniemi tavoitti puhelimeen maanantaina. Luiro oli ehtinyt jälleen maanantaiaamuna käydä mutkan Mellavaarassa: hän retkeilee siellä tai jollakin toisella laavulla parin päivän välein.

Retkillään Luiro keittää yleensä ison pannullisen kahvia, joten sitä riittää tarjottavaksi myös muille.

– Vierasvaraa pitää aina olla. Keittipä kahvia vaikka keskellä erämaata, niin aina sen tuoksu houkuttelee paikalle muita ihmisiä, Luiro naureskelee.

Luirolla on tietysti mukanaan myös ylimääräisiä mukeja – miten muuten kahvia voisi tarjoilla. Miehen repusta löytyy myös kermaa ja sokeria ja usein pullaakin. Lisäksi Luirolla on ylimääräisiä istuinalustoja, jotta kahvittelijoiden ei tarvitse istua kylmälle ja märälle penkille.

Luiro sanoo, että ihmiset ovat yleensä iloisen hämmästyneitä, kun hän kysyy, että maistuisiko kahvi.

– Siinä näkee uskomattomia ilmeitä. Eiväthän ihmiset ole tottuneet tällaiseen, että joku tarjoaa omia eväitään vieraillekin.

Kaukomaiden sijasta hiihtoa kotimaisemissa

Mellavaaraan johtavalle ladulle Timo Luiro pääsee hiihtämään melkein kotioveltaan; siksi hän käy siellä usein. Matkaa kertyy kahdeksan kilometriä yhteen suuntaan, joten lenkistä tulee mukavan pituinen.

Mellavaaran reissulla Luirolla kuluu aikaa kolmesta neljään tuntia. Tämä riippuu Luiron mukaan siitäkin, kuinka puheliaita ihmisiä laavulle osuu.

– Jos on mukavaa seuraa, niin mikäs siellä on istuessa.

Toisinaan Luiro saa hiihtoseuraa vaimostaan. Tänä talvena pariskunta on hiihtänyt tavallista enemmän.

– Normaalisti käymme talvisin kaukomailla. Nyt kun siihen ei ole ollut mahdollisuutta, meillä on ollut aikaa retkeillä lähimaastoissa.

Omat puutkin mukana repussa

Mellavaaran laavusta on tullut Luirolle eräänlainen kotilaavu. Hän on parantanut laavun varustetasoa tuomalla sinne muun muassa harjan ja lapion, jotta laavua voi pitää puhtaana lumesta.

Laavun puuhuollosta vastaa kaupunki, mutta silti Luiro kuljettaa mukanaan omia puita.

– Laavuilla puut ovat yleensä märkiä ja niitä on vaikea saada syttymään. Siksi otan reppuun sen verran puita, että saan tehtyä kunnon tulen. Siinä palaa sitten kosteampikin puu.

Luiron reppu pitää siis sisällään kahvitarpeiden lisäksi muun muassa halkoja ja pari litraa vettä. Mahtaa reppu painaakin jonkun verran?

– Kymmenkunta kiloa. Se on hyvää harjoitusta pitempiä reissuja varten, Luiro sanoo ja kertoo harrastavansa hiihtovaelluksia Lapissa.