Saimme Venäjältä suru-uutisen, Aleksei Navalnyin on kuollut. Uutinen ei ollut kenellekään Venäjän kehitystä seuranneelle yllätys.
Länsimaiden johtajat esittivät kilvan surunvalitteluja Navalnyin vaimolle, perheelle ja muille läheisille. Samaan hengenvetoon samat johtajat vannoivat, että Venäjä ja Vladimir Putin joutuvat vastuuseen Navalnyin kuolemasta.
Voi hyvin kuvitella, että Putin hymyilee ivallisesti tai jopa naureskelee länsijohtajien puheille. Putin vähät välittää niistä. Länsijohtajien puheet ja suruvalittelut ovat täyttä hurskastelua, on surullista ja masentavaa kuunnella heidän puheitaan. Ainakin me suomalaiset tiedämme, että Venäjään ja Putiniin puheet eivät tehoa, teot ratkaisevat.
Ukraina on taistellut jo kaksi vuotta olemassaolostaan, menettänyt satoja tuhansia ihmisiä kuolleina ja haavoittuneina, joukossa paljon lapsia ja naisia. Länsimaat ovat koko sodan ajan vakuuttaneet, että länsimaat taistelevat ukrainalaisten rinnalla ja tukevat Ukrainaan niin kauan, että Ukraina voittaa ja ennen kaikkea Venäjä häviää sodan.
Puheista huolimatta Ukraina on kärsinyt ja kärsii edelleen kroonisesta ase- ja ammuspulasta. Länsimaiden johtajien puheet ovat olleet katteettomia.
EU:n ja USA:n yhteenlaskettu bruttokansantuote (bkt) on 20-kertainen Venäjän bkt:een verrattuna. Rahasta Ukrainan tukeminen ei ole kiinni, se on tahtokysymys.
Kansan kielellä sanottuna länsijohtajat ovat saamattomia nuhjuksia. Ehkä vielä parempi ilmaisu meille suomalaisille on Kekkosen käyttämä ilmaisu: saatanan tunarit!