
Kuolemalle on syytä suoda ajatus tai pari jo eläessään. Elämä on ainoa aika, jolloin ihminen ehtii ajatella tulevaa, esittää toivomuksia ja kirjata niitä ylös. Omaan kuolemaan ja hautaamiseen liittyviä toiveita saattaa ilmaantua vähitellen elämän varrella, eikä niiden ylöskirjaaminen ole kenellekään pahitteeksi.
– Ihmisten soisi kertovan hautaukseen liittyvistä toiveistaan rohkeammin. Joskus toiveita ei ole ollenkaan. Sekin kannattaa kertoa, kehottaa Hautauspalvelu Luoma-ahon toimitusjohtaja Markku Luoma-aho.
Tyypillinen toivelista
Hautauspalvelu Luoma-ahon periaatteena on noudattaa vainajan toiveita niin pitkälle kuin mahdollista. Se on kunnianosoitus ihmiselle ja hänen elämälleen ja mahdollistaa sen, että viimeisestä juhlasta saadaan arvokas ja onnistunut. Yleisimmin vainajan toiveet ilmenevät läheisten kautta.
– Omaisilla on usein tarkkaa tietoa siitä, mitä ihminen toivoi tapahtuvaksi kuolemansa jälkeen, Luoma-aho kertoo.
Toivomusten kirjo voi yltää aina vaatetuksesta arkkuun, hautapaikkaan, pappiin kuin siunaustilaisuuden yksityiskohtiinkin asti. Usein vainaja on myös esittänyt, haluaako polttohautauksen vai ei. Toiveet löytyvät yleisimmin joko testamentista tai hautausasiakirjasta ja joskus ne on toimitettu suoraan hautaustoimistoon.
– Hautaustoimistoistamme Rovaniemeltä ja Kemijärveltä voi veloituksetta noutaa Hautausjärjestelyni -vihkosen, johon omat toiveet voi kirjata. Sitä voi säilyttää omassa kodissa, Luoma-aho ohjeistaa.
Aina ei tiedä
Kuolema on kaikkia ihmisiä koskettava asia, eikä kukaan tiedä milloin se omalla kohdalla koittaa. Olisikin kaikkien edun mukaista kirjata toiveitaan ylös jo eläessään. Joskus käy kuitenkin niin, ettei kukaan tiedä mitä vainaja toivoi.
– Silloin lähiomaiset voivat toimia parhaaksi katsomallaan tavalla ja näin kunnioittaa vainajaa. Me olemme myös aina omaisten tukena päätöstenteossa ja kerromme kaikista vaihtoehdoista, perheyrityksen jatkaja, hautausurakoitsija Janne Luoma-aho muistuttaa.
Lisätietoja: www.hautauspalveluluoma-aho.fi