Kolumni

Harput he­lä­jä­mään Brys­se­lis­sä el­vy­tys­ra­has­toa toi­meen­pan­taes­sa!

Jaakko Laitinen on rovaniemeläinen vapaa taiteilija ja Uusi Rovaniemi -lehden kolumnisti.
Jaakko Laitinen on rovaniemeläinen vapaa taiteilija ja Uusi Rovaniemi -lehden kolumnisti.
Kuva: Jussi Leinonen

Korona-ajan keikattoman kurjuuden keskellä oli ihana antautua Euroviisujen hömpän pauloihin.

Kenties vuoden 2020 euroviisutauosta ja koronakurimuksesta johtuen tuntui, että moni maa pani parastaan ja laatu oli kautta linjan yllättävänkin kova. Ehkä maan kuin maan parhailla muusikoilla oli nälkä päästä estradeille, eikä tavanomaista kursailua euroviisuja kohtaan esiintynyt.

Epäilemättä tänä vuonna huippuartistien on ollut helpompi kuin koskaan sovitella euroviisuesiintyminen omiin kalentereihinsa.

Lajissaan vakuuttavia esityksiä kuultiin niin päivänpopin puolelta kuin eklektisten etnoerikoisuuksien osastolta monia kauniita ja sopivan häiritseviä numeroita. On aina pieni ihme, kun laatu pääsee läpi niin monien konformististen portinvartijoiden ja karsintakierrosten kompromissien maataan edustamaan.

Oli ilahduttavaa huomata, miten maanosamme antoi ääntensä enemmistön rempseälle italialaisrokille ja toiseksi eniten ukrainalaiselle etnoteknolle – musiikinlajeille, joita ei valtavirtamedioita pitkin juurikaan pääse kuulemaan.

Mielenkiintoista onkin nähdä, miten eurooppalaiset – ja suomalaisetkin – musiikkipäälliköt ottavat tästä onkeensa ja lisäävät italialaisen rokkenrollin ja ukrainalaisten perinnesävelten osuutta yksinvaltaisin ottein hallitsemilleen radioaalloille vai jatkuuko entinen ärsyttämättömän työmatkamusiikin linja?

"Länsimaalainen musiikki on länsimaalaisten universaali kieli, mutta laitapa lautaselle intialaista ja balilaista musiikkia."

Suuri ihme oli myös ymmärtää, miten musiikki oli tuonut eripuraisen Euroopan hetkeksi yhteisen elämyksen äärelle. Ehkäpä unionimmekaan ei olisi nykyisen kaltaisesti ratkeilemassa liitoksissaan, mikäli raa'an teknokratian ja talouspolitiikan sijasta olisi alunperinkin satsattu Euroviisujen esimerkin mukaisesti musiikkiin ja vähemmistöjen voimaannuttamiseen.

Toivottavasti Brysselissäkin on tämä viimein oivallettu, ja elvytysrahastoa toimeenpantaessa harput heläjävät!

Houkuttaisipa itsekin päästää suustaan se maailmaa kiertänyt ja kauniilta kuulostava latteus, kuinka musiikki on universaali kieli. Sitä sen ei kuitenkaan hetkeksikään pidä luulla olevan, vaikka se maanosaamme yhdistääkin.

Länsimaalainen musiikki on länsimaalaisten universaali kieli, mutta laitapa lautaselle intialaista tai balilaista musiikkia ja ymmärrät, että et ymmärrä mitään. Vaatii erityistä rohkeutta päästää irti ymmärtämisen vaatimuksesta ja antautua käsittämättömän kauneudelle ja antaa omalle mielikuvitukselle vapaus löytää merkitystä merkillisestä.