Hallituksen linjausta al-Holin leirillä olevien suomalaisnaisten ja lasten auttamiseen on valmisteltu koko maanantai-ilta. Hallitus teki linjaukseen viimeiset viilaukset eduskunnassa täysistunnon jälkeen pidetyssä pitkässä kokouksessaan. Yli kolme tuntia kestäneet neuvottelut kertovat siitä, että linjauksen teko ei ole helppoa. Hallituksen linjausta luonnosteltiin avustajien voimin jo viikonlopun aikana.
Hallituksen vastausta odotetaan ennen kaikkea siihen, avustaako valtio myös niin sanottujen Isis-äitien palaamista vai keskitytäänkö kotiuttamisessa vain näiden äitien lapsiin ja orpolapsiin. Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoo kokouksen lopputuloksesta illalla kello 19 valtiosalissa.
Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) esittelee linjauksen opposition jättämään välikysymykseen liittyvässä keskustelussa tiistaina eduskunnassa. Perussuomalaiset, kokoomus, nyt-liike ja kristillisdemokraatit jättivät asiasta välikysymyksen viime keskiviikkona, heti uuden hallituksen nimittämistä seuraavana päivänä. Eduskunta äänestää hallituksen luottamuksesta keskiviikkona.
Hallituksella on käytännössä kolme vaihtoehtoa, kuten ulkoministeri Pekka Haavisto totesi eduskunnan viime viikon kyselytunnilla.
Hallitus voi tehdä ratkaisun joko siitä, että kaikki suomalaiset al-Holin leiriltä tuodaan, ettei ketään tuoda, tai että asiat ratkaistaan tapauskohtaisesti. Todennäköisintä on, että hallitus päätyy tapauskohtaiseen ratkaisuun.
Oikeuskansleri Tuomas Pöystin mukaan hallituksen tulisi helpottaa ainakin lasten pääsemistä Suomeen.
Kurdit eivät päästä lapsia ilman äitejä
Leiriä hallinnoivat kurdit ovat ilmoittaneet, ettei lapsia päästetä leiriltä ilman äitejä, jos äidit eivät ole antaneet siihen lupaa. Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Katri Kulmuni on aiemmin sanonut, että pitäisi etsiä oikeudellinen perusta sille, että leirin äidit ja lapset voitaisiin tarvittaessa erottaa toisistaan.
Edellinen eli Antti Rinteen (sd.) eronnut hallitus käsitteli a-Holin leirillä olevien suomalaisten tilannetta hallituksen iltakoulussa lokakuun lopussa. Lännen Median tietojen mukaan kokouksessa muun muassa todettiin viranomaisten jo olleen yhteydessä leirillä olevien orpolasten sukulaisiin. Virkamiehille annettiin kuitenkin mandaatti virkavastuulla selvittää myös muiden kuin orpolasten tilannetta ja erilaisia vaihtoehtoja näiden auttamiseksi yksilöllisen harkinnan perusteella. Varsinaisia päätöksiä siitä, keitä leiriltä pitäisi kotiuttaa, ei iltakoulussa tehty. Ulkoministeriön toimille siis annettiin "hiljainen hyväksyntä".
Iltakoulut ovat luonteeltaan epävirallisia valmistelevia kokouksia eivätkä niiden pöytäkirjat ole julkisia.
Presidentti Niinistö: Lapsia autettava
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kirjoitti al-Holin leiriin liittyvässä kannanotossaan sunnuntai-iltana, että Suomella on ilmiselvä moraalinen velvollisuus auttaa leirillä olevia lapsia, mutta sama velvoite ei ulotu äiteihin, vaikka heillä Suomen kansalaisina on oikeus konsulipalveluihin.
Niinistö kirjoitti myös, että muut Pohjoismaat ovat toistaiseksi tehneet enemmän kuin Suomi noutamalla orpoja ja sairaan lapsen pois leiriltä. Samalla kuitenkin muista Pohjoismaista on kuultu tiukkoja vastustavia kantoja muiden leireillä olevien auttamiseksi. Presidentti korosti kirjoituksessaan myös turvallisuuskysymyksiä. Suomi ei saa presidentin mukaan päätyä tilanteeseen, jossa turvallisuusriskien kohtelu on lievempää ja lainsäädäntömme väljempää kuin verrokkimaissa.