Vuoden takainen rasismikohu on seurannut Suomen hallitusta tähän päivään, eikä se tule pääsemään leimasta irti jatkossakaan. Tämä varmistui, kun pääministeri Petteri Orpo esitteli äsken valtioneuvoston kanslian valmistelemaa, rasismin vastaista "Me puhumme teoin"-kampanjaa.
Hallitus haastaa työpaikkoja sitoutumaan konkreettisiin toimiin, joilla rasismia ja muuta syrjintää aletaan kitkeä Suomesta. Tavoitteena on – ei enempää, eikä vähempää – yhdenvertainen, rasismista vapaa maa, missä jokainen voi kokea olevansa hyväksytty.
Pian sen jälkeen kun Orpon kauniit sanat olivat tulleet julki, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ilmoitti tylysti, että "(heidän) puolue tuskin lähtee kampanjaan mukaan". Häntä komppasi irvailutyyliin eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä, joka puhui "poseerauskampanjasta", jonka syyt löytyvät perussuomalaisiin kohdistetusta "aiheettomasta löylytyksestä".
Rasismin vastainen kampanja liittyy valtioneuvoston yhdenvertaisuustiedonantoon, jonka hallitus antoi vuosi sitten pakon edessä saadakseen läpi kesän jatkuneen rasismikohun päätökseen. Kohu syntyi, kun julkisuuteen tuli perussuomalaisministerien vanhoja, rasistisia kirjoituksia ja puheita. Kohu oli kaataa hallituksen.
Yksin kampanja-avauksessa esiintynyt Orpo vakuutti, että "jokainen hallituspuolueen edustaja, jokainen ministeri ja eduskuntaryhmä on sitoutunut ohjelmaan". Purran ja Mäkelän ulostulojen myötä vakuuttelulta putosi pohja pois ja samalla katosi kampanjan uskottavuus. Se nähdään nyt hallituksen epätoivoisena maineenpalautusyrityksenä.
Oppositio on jo vetänyt johtopäätöksensä. Se ei halua olla missään tekemisissä hallituksen poliittisten kampanjoiden kanssa. Samaa mietittäneen järjestöissä ja yrityksissä.
Tapahtunut todistaa, etteivät hallituksen arvoerimielisyydet ole kadonneet mihinkään. Hallitusperhe on pyrkinyt pitämään julkisivun pystyssä, mutta seinien sisällä kuohuu. Perheen jäsenet hädin tuskin sietävät toisiaan, mikä on paikoin kiusallista katsottavaa ulkopuolisille.
Perussuomalaisilla ei ole enää halua pitää kulisseja pystyssä, mikä johtunee kannatuksen laskusta. Se on herättänyt ps-kansanedustajissa huolen töiden päättymisestä. Epävarmuus nakertaa tunnetusti yksimielisyyttä ja lisää irtiottohaluja. Vastakkainasettelusta elävä puolue tarvitsee avointa nokkapokkaa hallitukseen, jotta se voi erottua edukseen kannattajiensa silmissä.
Kampanjan tarpeesta ei ole sinänsä epäselvyyttä, onhan Suomi tutkitusti yksi Euroopan rasistisimmista maista. Muukalaiskammo on asenteissamme niin syvällä, että kammon tunnistaminenkin tekee tiukkaa. Monen mielestä kyse on vain terveestä epäluulosta.
Rasismin vastustaminen on vaikeaa, mutta välttämätöntä. Hyväksymällä syrjinnän hyväksymme myös vihateot, joita vihapuheesta ennen pitkää seuraa.
Vihavesillä kalastelevat poliitikot on vastenmielinen ilmiö, joka on levinnyt myös Suomen politiikkaan. Rasismin kitkeminen hallitusvetoisella kampanjalla on siksi vaikeaa, ellei mahdotonta. Olipa kitkijänä mikä tahansa hallitus, toimissa nähdään aina poliittisia tarkoitusperiä.
Valtaosa suomalaisista ei hyväksy rasismia, eikä ihme – kyse on ummehtuneista ennakkoluuloista, jotka tuovat mieleen menneen ajan rotuopit ja natsi-Saksan. Rasismin vastustamisen pitäisikin lähteä itsestämme. Meidän tulisi osoittaa sanoillamme ja teoillamme se, ettemme hyväksy syrjintää.
Riikka Purra on korostanut eroa hallituksen vuoden takaisen rasismitiedonannon ja nyt julkistetun kampanjan välillä. Hänen mukaansa perussuomalaiset on mukana edellisessä, mutta tuskin jälkimmäisessä, vaikka se onkin osa edellistä. Tämä on herättänyt hämmästystä paitsi oppositiossa myös hallituspuolue rkp:ssa, jolla oli iso rooli vuoden takaisen rasismikohun putsaustöissä. Ulospäin vaikuttaa siltä, että perussuomalaiset ajaa yhtä aikaa kaksilla rattailla, joista toisessa ovat rasismin vastaiset puheet ja toisessa teot – jälkimmäisiin puolue ei aio koskea.