Pääministeri Petteri Orpon (kok.) ja työmarkkinajohtajien ensitapaamiseen ei liittynyt etukäteen isoja odotuksia, eikä merkittävää liikahdusta tapahtunutkaan. Hallitus ja ay-liike odottavat yhä juoksuhaudoissaan ratkaisutaistelun alkamista.
Kesärannassa puhuttiin vähemmän työreformeista ja enemmän eläkkeistä ja työttömyysvakuutusmaksuista, joista kolmikannan – hallituksen sekä työnantaja- ja palkansaajajärjestöjen – kuuluukin puhua. Puhe jatkuu Orpon johdolla talousneuvostossa, johon etujärjestötkin kuuluvat.
Keskusteluyhteys näyttäisi yhä toimivan, ja hyvä niin. Se tarkoittaa, että sopuun on mahdollista päästä.
SAK-laiset ammattiliitot aloittivat mielenilmaukset hallituksen työreformeja – sosiaaliturvaleikkauksia ja työelämäuudistuksia – vastaan ulosmarsseilla, joita on luvassa lähiviikkoina lisää. Kyse on vasta varoituksesta.
Jos ja valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) ulostuloista päätellen kun hallitus ei taivu, otteet kovenevat. Se tarkoittaa isompia mielenosoituksia ja laajempia lakkoja. Jopa yleislakkoa on väläytelty.
Ay-liike ja hallitus, jolle työnantajajärjestöt ovat ulkoistaneet taistelunsa, ovat olleet törmäyskurssilla alkukesästä lähtien, jolloin hallitusohjelma valmistui. Nyt vaikuttaa siltä, ettei yhteentörmäystä voida enää välttää.
Hallitus on sitoutunut työllisyyden edistämis- ja julkisen talouden vahvistustoimiinsa niin vahvasti, että peruuttaminen olisi vaikeaa kasvoja menettämättä. Eikä ay-liikkeellä ole ollut käytännössä mitään tarjottavaa hallituksen keinojen tilalle ympäripyöreiden "parannetaan työttömien työkykyä"-puheiden lisäksi.
Ulospäin on näyttänyt siltä, että ay-liike vastustaa kaikkia uudistuksia, joita hallitus ajaa sanelutyyliin. Uho on ollut kovaa puolin ja toisin. Kaukana takana on aika, jolloin kaikki osapuolet vannoivat konsensuksen nimeen.
Selkävoiton hakeminen sopii painiin, muttei yhteiskunnalliseen sopimiseen. Vaikka demokratian lähtökohta on, että vaaleilla valitut poliitikot päättävät valtiollisista linjoista, työmarkkinajärjestöillä on yhä tärkeä roolinsa järjestelmässä. Ilman niitä työmarkkinat ajautuisivat kaaokseen.
Tilanteen vakavuutta lisää se, että työmarkkinakriisi osuu taantumaan.
Taloustieteilijä Sixten Korkman vaatiikin malttia molemmilta osapuolilta. "Hallitus toimisi viisaasti, jos se pyrkisi löytämään kokonaisuudesta kaikille kelpaavan kompromissin. Laiha sopu on yleensä parempi kuin lihava riita", hän kirjoittaa (HS 26.9.).
Neuvo on syytä ottaa vakavasti puolin ja toisin. Tiedossa on, että tässä lajissa saatu selkävoitto ei tarkoita lopullista voittoa, vaan molskimatsin jatkumista – vaihtuuhan hallitusten väri yleensä neljän vuoden välein. Tempoilevalla "koston kierre"-politiikalla ei pelasteta hyvinvointivaltiota, vaan saatetaan tuhota se.
P.S.
Muutkin kuin vannoutuneet ay-aktiivit ovat ihmetelleet sopuisaa mielenilmaustyyliä, jolla ammattiliitot ovat lähteneet vastustamaan hallituksen työreformeja. Moni muistaa yhä Juha Sipilän (kesk.) hallituksen ajaman yhteiskuntasopimuksen, mikä sai kymmenet tuhannet "työläiset" ryntäämään torille. Nyt ryntäystä ei ole nähty, vaikka kyse on paljon isommasta muutosuhasta. Ehkä kyse on uudesta taktiikasta – eiväthän joukkokokoontumiset kaataneet Sipilän sopimusta. Tai sitten kyse on vain tarkoitushakuisesta tyvenhetkestä ennen myrskyä.