Muhoksen kunta ja Googlen palvelinkeskusyhtiö Tuike Finland Oy ovat allekirjoittaneet 26 miljoonan euron maankäyttösopimuksen.
Muhoksen kunta tiedotti asiasta tiistaina.
Sopimus on osa Googlen suunnitelmaa rakentaa Muhoksen alueelle datakeskus. Google ei ole vielä tehnyt lopullista investointipäätöstä.
Kaleva kertoi kesäkuussa Muhoksen kunnanhallituksen hyväksyneen kunnan ja Google-yhtiön välisen maankäyttösopimuksen luonnoksen.