Mitä pitäisi ajatella kansanedustajasta, joka hakee eroa luottamustoimestaan vain viisi kuukautta vaalien jälkeen? Tätä on kysytty vähän kaikkialla torstaista lähtien, jolloin ex-pääministeri ja -puoluejohtaja, rivikansanedustaja Sanna Marin (sd.) ilmoitti hakevansa eroa kansanedustajan tehtävistä ja siirtyvänsä lontoolaisen Tony Blair Institute for Global Changen (TBI) konsultiksi.
Marin ei ole ensimmäinen kesken kauden eroa pyytänyt kansanedustaja, mutta kylläkin lajissaan nopein. Edellinen ennätys on vuodelta 2016, jolloin rkp:n ex-puheenjohtaja ja -ministeri Carl Haglund pyysi ja sai eron reilun vuoden eduskuntatyön jälkeen.
Syy lähtöön oli varatoimitusjohtajan paikka kiinalaisessa bioenergiayhtiössä Sunshine Kaidi New Energy Groupissa, joka suunnitteli biotuotetehdasta Kemiin. Tehdasta ei lopulta tullut ja Haglundin ura yhtiössä kesti vain pari vuotta.
Osa kansanedustajakollegoista katsoo, ettei Marinille pitäisi myöntää eroa – vaatiihan edustajan ero perustuslain mukaan "hyväksyttävän syyn". Heistä TBI ei ole sellainen.
Instituution neuvomiin asiakkaisiin kuuluu myös yksinvaltiaita, kuten patavanhoillisen Saudi-Arabian kruununprinssi Mohammed bin Salman. The Daily Telegraph paljasti 2019, että TBI oli saanut ihmisoikeusrikoksistaan tunnetulta öljyvaltiolta 10 miljoonaa euroa. Asiakassuhde jatkuu yhä.
Toisten mielestä Marinin lähtö on hyväksi sekä hänelle että Suomelle, joka saa olla ylpeä politiikan tähtilähetistään.
On hyvä muistaa, ettei Marin ole ensimmäinen ex-pääministeri, joka myy aatteelliset periaatteensa rahasta ja siirtyy "diktaattoreiden leipiin". Esko Aho (kesk.) ja Paavo Lipponen (sd.) tekivät poliittisen uransa jälkeen työtä isosta rahasta Venäjälle, jota johti jo tuolloin diktaattori Vladimir Putin.
Marinia on syytetty äänestäjiensä pettämisestä ja jopa poliittisesta huijauksesta, olihan sdp:n viime kevään eduskuntavaalikampanja rakennettu puhtaasti hänen imagonsa varaan. Lisäksi hän vakuutti vielä valintansa jälkeenkin olevansa täysin sitoutunut kansanedustajan työhön.
Syytöksissä on vahva poliittinen vire, sillä eduskunnasta eroaminen ei ole rikos – siitä päättää eduskunta. Marinin mahdollisesta poliittisen uran jatkosta päättää puolestaan aikanaan kansa.
Marin sanoo uskovansa, että Suomi hyötyy hänen työstään TBI:ssa, ja että hän pystyy palvelemaan äänestäjiään siellä käsin jopa paremmin kuin kansanedustajana. Tällainen bluffi voi upota faneihin, mutta tuskin muihin.
Äänestäjät eivät ole äänestäneet Marinia Irakin sodassa ryvettyneen brittipoliitikon isopalkkaiseen konsulttifirmaan, vaan eduskuntaan, jota parempaa yhteiskunnallisen vaikuttamisen paikkaa Suomessa ei ole, eikä tule.
P.S.
Moni muistaa yhä, kuinka pääministeri Sanna Marin käski some-päivityksessään boomereita – sodan jälkeen syntyneitä suuria ikäluokkia – "ottamaan iisimmin" saatuaan arvostelua muun muassa hallituksen velkavetoisesta talouslinjasta. Presidentti Sauli Niinistö, joka oli yksi tuon ajan arvostelijoista, ei malttanut olla palaamatta asiaan, kun häneltä kysyttiin äsken mielipidettä Suomen huolestuttavasta taloustilanteesta. "Näyttää siltä, että boomerit olivat valitettavasti oikeassa", hän vastasi korostetun iisisti (LK 8.9.).