Haluan täydentää Katja Palmqvist kirjoitusta (LK 17.12.) Pelkosenniemen valtuuston kokouksesta (15.12.). Pelkosenniemen kylät-ryhmän (pk.) johtaja Elina Suopanki totesi talousarvion ja -suunnitelman olevan investointipainotteinen, mutta edistävän kunnan kiinnostavuutta asuinpaikkana. Pelkkä puuterilumi ei riitä. Kuntamarkkinoinnin edistämiseksi varattiin määräraha yksimielisesti valtuuston puheenjohtajan Jani Jaakkolan (pk.) esityksestä.
Talousarvion mukaan palkat ovat Pelkosenniemellä noin 3 100 euroa/asukas/vuosi ylittäen vastaavan kokoisten kuntien summan kolmanneksella. Ei ole syytä kasvattaa taakkaa, vaan on pystyttävä tekemään kunnan tehtäviä yhdessä 3. sektorin kanssa ja uudella tavalla työtä järjestelemällä.
Pelkosenniemellä on varauduttu tiukkoihin vuosiin talouden sopeuttamisohjelmalla. Yhtenä keinona on palvelujen kilpailuttaminen, tutkitusti kunnan ostamat palvelut ovat kalliita. Esityksen kilpailuttamisesta teki Elina Suopanki (pk.). Kunnanhallituksen puheenjohtaja Annika Kostamo (pk.) esitti, ettei valtuusto varaa määrärahaa toisen sosiaaliohjaajan palkkaamiseksi, vaan perhetyö järjestetään muuten.