Mistä kiire johtuu?
Sitä pohtivat kemijärveläiset eläkeläiset viime viikolla. Kävin kaupungissa juttukeikalla ja istuimme kahvittelemassa ihan muiden asioiden vuoksi, kun puhe kääntyi ajanpuutteeseen.
Eläkeläisrouvien mukaan lapsilla ja lapsenlapsilla tuntuu olevan aina kiire. Kun jälkikasvu tulee kylään, heillä on saman tien jo hoppu pois. Siitä tulee ahdistava olo rentoutuneille eläkeläisillekin.
Yksi rouvista kysyi minulta, mistä meidän nuorempien (keski-ikäisten) kiire oikein syntyy. Johtuuko se töistä? Lasten harrastuksista? Omista harrastuksista?
Vai onko kyse siitä, että vanhempien luona kyläillessä ajanpuute on helppo tekosyy, jonka varjolla pääsee nopeasti pois?
Siinä tilanteessa minulla oli niin kiire (saada se varsinainen haastattelu tehtyä), että ohitin kysymyksen.
Myöhemmin kotona asia palasi mieleeni. Niin, miksi sitä onkaan niin hoppu?
Itse olen yrittänyt hidastaa vauhtia koko kuluneen kevään.
Tulokset ovat olleet laihoja. Aina, kun onnistun luopumaan arjessani jostain asiasta, jotain uutta yllättävää ilmaantuu tilalle.
Kiire liittyy osittain siihen, millaisia valintoja on elämässään tehnyt: onko lapsia, lemmikkejä, kokopäivätyö tai sitovia harrastuksia.
Osa valinnoista on pysyviä. Kun lapset ja lemmikit on kerran päästänyt elämäänsä, niistä luopuminen ei oikein ole vaihtoehto. Usein niihin kuluu myös sen verran rahaa, että töissä on pakko käydä viitenä päivänä viikossa.
Harrastuksista voisi luopua. Mutta ainakin minulle ne ovat se oma tila, arjen rentouttavin palanen. En usko, että niiden jättäminen parantaisi kokonaisuutta.
Niinpä se, mistä eteenpäin juoksevan kellon paineessa luovun, ovat ystävät.
Kun tuntuu, että kaikkea on liikaa, perun lounastreffit ja vastaan tapaamiskutsuihin, että kolmen viikon päästä ehkä ehtisi. Sitten unohdan palata asiaan.
Silläkin on hintansa. Ilman säännöllisiä tapaamisia ystävät etääntyvät.
Yksi parhaista ystävistäni otti tänä keväänä koiranpennun. Asia selvisi minulle Facebook-päivityksestä, vaikka asumme samassa kaupungissa.
En vieläkään tiedä esimerkiksi sitä, mikä koiran nimi on. En ole ehtinyt kysyä.
Vaikka elämässäni on ihan oikeasti juuri nyt paljon kaikkea, tiedän, että osa kiireestä on itse luomaani.
Kiire tuntuu moninkertaistuvan, kun ajattelen sitä. Se vie minua pois siitä hetkestä, jossa kulloinkin olen.
Voi olla, että paras ratkaisu olisi hyväksyä se, että tekemistä on nyt paljon. Ja olla sitten rauhassa ja täysillä läsnä niissä tilanteissa, joille on varannut kalenteristaan aikaa.
Ja luopua lopuista ilman huonoa omaatuntoa.
