Olen kolmen pienen lapsen isovanhempi, "pappa". Olen ollut lasten elämässä mukana ja läsnä heidän syntymästään lähtien tiiviisti. Olen halunnut olla läsnä ja tukena myös lasten vanhemmille.
Hoitamiseksi en ole lasten kanssa olemista kokenut. Sitä tein työkseni sairaanhoitajana aikoinaan. Myöskään "palveluksiksi" en rooliani tunnista enkä koe. Oleminen lasten kanssa on minulle elämän jakamista ja mukana olemista, tukena olemista. Siinä ei lasketa tunteja.
Elämäntilanteet ovat itse kullakin yksilöllisiä ja se vaikuttaa, kuinka pystyy toimimaan, myös isovanhemmilla. Joskus se voi olla tietoisen valinnan tekemistä. En tarkoita sitä, että kaikkien pitäisi toimia kuten itse toimin. Minulle "papan rooli" on sopinut ja minulla on aikaa ja toistaiseksi riittänyt myös voimia.
Perheitä on erilaisia ja myös yksinhuoltajaperheitä. On surullista kun kaikilla perheillä ei välttämättä ole lainkaan sosiaalista verkostoa, ei sukulaisia lähellä eikä edes ystäväpiiriä. Nykypäivän vaatimukset, että on "itse pärjättävä" ja jos et pärjää, olet epäonnistunut ovat kovat monella rintamalla niin työelämässä kuin muutenkin.
Matala syntyvyys ei ole ihme. Lasten tekoa nuoret pohtivat tarkasti – uskaltaako jälkipolvea tehdä lainkaan. Jos jäänkin yksin ja apua ei saa? Poliittiset päätökset leikata sosiaaliturvaa ja sote-järjestöjen rahoitusta eivät kannusta, päinvastoin.
Lähtökohtaisesti haluamme selviytyä, mutta elämässä tapahtuu erilaisia asioita kaikille. Hyvinvointiyhteiskunnan tehtävänä on turvata tarvittava rakenteellinen turvaverkosto, ettei kukaan putoa pois kelkasta.
Nykypäivän suuntaus "pakkopärjäämiseen" on epäinhimillinen ja näkyy myös vanhusten hoidossa. Se tulee näkymään järjestökentälläkin kolmannen sektorin tuottamien palveluiden vähenemisenä, kun sote-järjestöjen valtion rahoitusta leikataan. Niiden rooli on ollut julkista palvelu sektoria tukevaa. Monille ensiarvoisen tärkeä taho, mistä on saanut tukea omaan elämään.
Kun nuoret miettivät lastentekoa, minä mietin sitä, haluanko elää paljon apua tarvitsevaksi ikäihmiseksi. Onko apua olemassa kun tuntuu, ettei ole nykyäänkään. Yksin on pärjättävä vanhusten, vaikkei pärjäisikään. Niin kovat on linjaukset poliittisella sektorilla. Kylmää on kyyti, eikä sille näy loppua.