Kolumni: Eiköhän tämä taas tästä

Liikenne: Sil­ta­tar­kas­tuk­set häi­rit­se­vät lii­ken­net­tä Ro­va­nie­mel­lä

Kolumni

Ei enää ko­koon­tu­mis­ra­joi­tuk­sia – "Olen mie­luum­min valmis ot­ta­maan pienen riskin, kuin elämään ris­ki­tön­tä ja tylsää elämää neljän seinän sisällä te­le­vi­sio­ta tui­jot­taen"

-
Kuva: Taina Nuutinen-Kallio
Kolumni

Minun on pakko myöntää, että olen kyllästynyt elämään koronaviruksen varjossa. Olen kuuliaisesti noudattanut kaikkia viranomaisten määräyksiä ja suosituksia viimeisen puolentoista vuoden ajan, mutta nyt en enää millään jaksaisi.

Erityisesti kulttuuritapahtumien puute rassaa pääkoppaani ja näivettää sieluani. Rokotuskattavuus on nyt jo niin hyvä, että kaikki kokoontumisrajoitukset pitäisi purkaa ja kulttuuririennot sallia.

Keväällä 2020 alkoi taistelu uutta ja tuntematonta tartuntatautia, koronaa vastaan. Tauti levisi kulovalkean tavoin ja kuormitti terveydenhuollon.

Osalle ikäihmisistä ja perussairaista tauti oli tappava ja koronaviruksen vakavaan muotoon sairastuneet täyttivät tehohoitopaikat. Yhteiskunta toimi tuolloin ainoalla oikealla tavalla, kun se rajoitti ihmisten kanssakäymistä kokoontumisrajoituksilla. Näiden toimien ansiosta terveydenhuoltomme kesti ja koronan aiheuttamat kuolemat pysyivät kohtuullisissa luvuissa.

Nyt tilanne on aivan toinen. Ensimmäisen rokotteen on saanut suomalaisista jo seitsemänkymmentä prosenttia ja toisenkin lähes viisikymmentä prosenttia. Ikäihmisissä ja riskiryhmäläisissä rokotekattavuus lähentelee jo yhdeksääkymmentä prosenttia. Vaikka päivittäiset tartuntaluvut ovat suuria, kohdistuvat tartunnat alle kolmekymppisiin nuoriin aikuisiin. Sairaalahoidon tarve ei ole merkittävästi kasvanut ja hoitoon joutuvat lähinnä rokottamattomat.

Rokote näyttää siis suojaavan ainakin vakavalta tautimuodolta, kun taas rokottamattomat ovat ottaneet tietoisen riskin sairastua.

Elämä on elämisen arvoista riskeistä huolimatta. Ihminen on aina elänyt vaarallisesti, joskus jopa vaaroihin hakeutuen. Otamme joka päivä riskin, kun nousemme sängystä ja astumme ulos ovesta. Riski kasvaa merkittävästi, kun siirrymme liikenteeseen, oli sitten kulkuvälineemme mikä hyvänsä. Liikenteessä kuolee Suomessa joka vuosi yli kaksisataa ihmistä eli viidessä vuodessa suunnilleen sama määrä kuin koronaan on kuollut puolentoistavuoden akana. Yhteiskunta ei kuitenkaan ole kieltänyt tämän takia autolla ajoa. Me saamme itse päättää autoilustamme.

Kulttuuritapahtumat ja erilaiset kokoontumiset pitää avata kaikille halukkaille. Meidän täytyy saada itse päättää osallistumisestamme niihin. Nykyisen tiedon valossa sen pitäisi olla turvallista niille, jotka ovat saaneet täyden rokotussarjan tai sairastaneet koronan viimeisen puolen vuoden akana. Rokottamattomat voivat käydä testissä, jos haluavat tapahtumiin osallistua. Jokainen osallistuja ottaa tietysti pienen riskin aivan kuten liikenteessä otetaan joka päivä.

Minä olen rokotuttanut itseni. En halua enää rajoituksia, jotka johtuvat siitä, että kaikki eivät ole halunneet ottaa rokotetta. Kulttuuri- ja tapahtuma-ala ovat kärsineet jo ihan tarpeeksi. Olen mieluummin valmis ottamaan pienen riskin, kuin elämään riskitöntä ja tylsää elämää neljän seinän sisällä televisiota tuijottaen.

Elämä on elämisen arvoista riskeistä huolimatta.