Poronhoito, sulkapallo ja huuliharpunsoitto.
Niihin kolmeen Eero Perttunen päätti keskittyä, kun oli pitänyt Suomen Hippoksen virkamiehenä viimeisen hevosnäyttelynsä viitisen vuotta sitten ja aloittanut eläkepäivät kotitilallaan Pelkosenniemen Saunavaarassa.
Haastatteluhetkellä porot ovat vielä metsässä ja kotitarha tyhjänä. Sulkapallovuorokin on toisena päivänä.
Siksi isännällä on aikaa tarttua pihalla huuliharppuunsa. Huuliharppumarssi ja Onnen hetkiä kajahtavat marraskuun lyhyessä päivässä kuin onnitteluna 90-vuotiaalle Lapin Kansalle.
Sitten Eero Perttunen, huuliharpunsoiton Suomen mestari vuosimallia 2015, ohjaa vieraat pirttiin ja istuttaa ruokapöytään.
– Ennen esitystä ei kannata syödä eikä juoda, ettei soittimeen vain mene ruuanmuruja. Mutta ottakaa te, me soitamme vielä.
Hän ottaa huuliharppunsa ja vaimo Sisko Perttunen kitaransa. Pirtin täyttää Muistojen Kemijärvi.
Talo seisoo törmällä, jonka alla Kemijoki virtaa kohti Kemijärveä.
Eero Perttunen syntyi tälle tilalle runsaat 68 vuotta sitten.
Lapsuudestaan hän ei muista, että kukaan olisi soittanut Saunavaarassa huuliharppua.
Ensimmäisensä hän osti 1975 opiskellessaan Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa. Se on yhä tallessa ja soittokunnossa, vaikka on kokenut kovia.
– Se on ollut lytyssä, lainassa ja ainakin kahdesti hukassa.
Hän muistelee, miten kadonnutta huuliharppua haettiin Ylöjärven maatalousnäyttelyssä jopa roskalaatikosta.
– Omasta salkusta se sitten löytyi, prujujen välistä.
Hän kiersi parinkymmenen vuoden ajan ympäri Suomea arvostelemassa hevosia näyttelyissä. Huuliharppu kulki aina mukana.
Ainoa syy ei ollut se, että piiriagronomi Perttunen soitti huuliharpulla näyttelyiden alku- ja loppufanfaarit.
– Pitkät matkat menivät mukavammin huuliharpun kanssa. Autossa on ihan hyvä soitella.
Eläköidyttyään hän otti harjoittelun tunnollisemmin. Sen jälkeen on tullut nippu mitaleita Suomen mestaruuskisoista.
Huuliharppujakin hänellä on nyt noin 70, erikokoisia ja -mallisia eri tarpeisiin.
– Olen sellainen luonne, että kun alan johonkin, alan tosissaan.
Niin hän on tehnyt myös porojen kanssa.
Niitä Perttusilla on ollut niin kauan kuin perimätieto muistaa. Mutta koskaan ennen jokaista poroa ei ole kuvattu eikä nimetty, kuten Eero Perttunen tekee nyt.
Nimet kertovat omistajalle muun muassa sen, minkä ikäisiä porot ovat. Esimerkiksi vuonelot, siis toisella vuodellaan olevat naarasporot, on ristitty kasvien mukaan: Ailakki, Leinikki, Murakki, Talvikki...
Eero Perttunen muistaa isänsä Mikko Perttusen kävelleen erotuksissa kerran läpi suuren aitauksen ja kertoneen sitten, mitä ja kenen poroja aidassa oikein on.
– Minulla ei ole sellaista silmää. Siksi pitää olla tällainen systeemi.
– Onhan se vähän kömpelö, mutta sopii luonteelleni.
Lapin Kansan 90-vuotissyntymäpäivän kunniaksi kiersimme tapaamassa Lapin kansaa eri puolilla Lappia:
Milleniaali viihtyy nuotiolla ja näyttelyissä
Maitotilalla eletään lehmien rytmiin
Rekkaralli huristaa Veijo Wahlbergin korjaamon seinän vierestä: "Tässä ollaan liikepaikalla"
Toisen polven mainari kaivaa kultaa Kittilässä: "Olemme viihtyneet kaikin puolin"
Salim Bilen luki lapsena matkakirjan ihmeellisestä maasta – nyt hän tekee pizzoja Posiolla
Veikka Körkkö pelaa kahta lajia – ja myös kahden maan väreissä