
Kokoomuksen johdolla tehty hallitusohjelma määrittää suuntaviivat tulevalle vaalikaudelle.
Ohjelma sisältää paljon hyviä ja järkeviä linjauksia. Julkisen talouden vahvistamisen mittakaava on oikea, ja suomalaisen työelämän pelisääntöjä on hyvä uudistaa. Tarvitsemme paikallista sopimista ja minusta lakko-oikeus koskee laillisia lakkoja, ei laittomia.
Nyt on myös aivan oikea aika uudistaa ansiosidonnaista työttömyysturvaa. On tärkeää, että sosiaaliturvamme kannustaisi jatkossa nykyistä enemmän työn vastaanottamiseen. Näiden osalta hallitusohjelma on onnistunut.
Mitä pidemmälle ohjelmaa lukee, sitä enemmän alkaa paljastumaan myös huonoja ja toteuttamiskelvottomia linjauksia. Hallitusohjelman liitteenä olevat taulukot paljastavat lopulta kauniiden sanojen sisältämän karun totuuden.
Neljän vuoden aikana (2025–2028) pelkästään hyvinvointialueilta ollaan leikkaamassa palveluista 2,8 miljardia euroa. Samat puolueet, jotka huusivat sote-uudistuksen käsittelyssä eduskuntasalissa, kuinka soten rahoituksesta puuttuu 2 miljardia euroa, vievät pois nykyisetkin rahat.
Luku on niin suuri, että tavallinen ihminen ei edes ymmärrä, mitä se tarkoittaa hänen sosiaali- ja terveyspalveluihin. Eivät ole tainneet hallitusohjelmasta neuvotelleetkaan ymmärtää.
Yhteiskunnan sivistystä mitataan sillä, miten kohtelemme heikoimmassa asemassa olevia. Heitä ovat erityisesti kehitysvammaiset ihmiset. Todella pahalta väärältä tuntuukin, että viime vaalikauden loppusuoralla eduskunnassa yksimielisesti hyväksytty vammaispalvelulaki avataan ja vammaisten ihmisten palveluita ja toimeentuloa heikennetään.
Vaikka työn verotusta tulee pitkällä tähtäimellä alentaa kaikissa tuloluokissa, arvovalinta ja ajoitus ei tunnu oikealta: vammaisilta leikataan ja samaan aikaan yli 85 000 euroa vuodessa tienaaville annetaan 70 miljoonan euron erillinen veronalennus.
Lapin matkailun osalta hallitusohjelma ei ole hyvää luettavaa. Majoituksen, laskettelun ja ohjelmapalveluiden arvonlisävero on nousemassa huimat 40 prosenttia.
Päätös tekee myös linja-autolla, junalla ja lentokoneella matkustamisesta kotimaassa nykyistä kalliimpaa, mikä on väkevää myrkkyä Lapin saavutettavuudelle.
Ne, jotka äänestyspäätöstään tehdessään kuvittelivat, että perussuomalaisten ollessa hallituksessa bensan hinta laskee, dieselvero poistuu tai viime hallituksen valmistelema ammattidiesel otetaan käyttöön, pettyvät nyt pahasti.
Mikään näistä ei toteudu hallitusohjelman perusteella.
Monista myönteisistä linjauksista huolimatta hallitusohjelman otsikoksi taitaa sopia parhaiten: Vahvoista välittävä Suomi. Köyhille ja kippeille tulee hankalat ajat.