Berliinissä ainakin yksi ihminen on kuollut ja toistakymmentä loukkaantunut, kun auto ajoi ihmisjoukkoon lähellä Pride-tapahtumaa. Poliisin mukaan uhrien joukossa on vakavasti loukkaantuneita.
Auto ajautui väkijoukkoon Tiergarten-puistossa myöhään lauantaina. Poliisin mukaan auto löytyi hylättynä muutaman sadan metrin päässä Pride-tapahtuman keskuksesta. Epäillyn kuljettajan etsinnät jatkuivat eri puolilla Berliiniä koko yön. Etsinnöissä on mukana tuhansia poliiseja, ja käytössä on helikoptereita ja lämpökameroita.
Sunnuntain vastaisena yönä poliisi kertoi tunnistaneensa teosta epäillyn 21-vuotiaan miehen, mutta tätä ei ole vielä otettu kiinni. Poliisin mukaan epäillyllä on yhteyksiä islamistisiin piireihin.
Poliisi kertoi sunnuntaiaamuna BBC:n mukaan, että moni tapauksen uhri olisi saanut myös vammoja teräaseesta. Poliisin mukaan yksi tai useampi henkilö pakeni ajoneuvosta.
Sadattuhannet ihmiset osallistuivat lauantaina Berliinin Pride-tapahtumaan, jonka kulkue päättyi Tiergarten-puistoon ja ohjelmaan Brandenburgin portilla. Ohjelman oli määrä jatkua puoleenyöhön asti, mutta tapahtuma keskeytettiin tapauksen jälkeen.
Merz: Kauhistuttava teko
Saksan liittokansleri Friedrich Merz kuvailee tapahtunutta kauhistuttavaksi teoksi, joka tutkitaan perusteellisesti. Merz lupaa varmistaa yhdessä sisäministeri Alexander Dobrindtin kanssa, että teosta rangaistaan.
Berliinin pormestari Kai Wegner puolestaan sanoo, että kaupungin vapaus on joutunut hyökkäyksen kohteeksi. Wegner kuvailee viestipalvelu X:ssä, että suvaitsevaisen ja rauhanomaisen Berliinin puolesta järjestettyyn kokoontumiseen hyökättiin erittäin raa'asti.
Berliinin Pride tunnetaan nimellä Christopher Street Day. Se järjestettiin tänä viikonloppuna 48. kertaa, ja se on yksi Euroopan suurimmista Pride-tapahtumista. Pride on ihmisoikeustapahtuma ja mielenosoitus, jossa puolustetaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia.
Saksassa on ollut viime vuosina useita väkivaltaisia iskuja ja hyökkäyksiä julkisilla paikoilla. Viimeksi toukokuussa Saksan Leipzigissa kuoli kaksi ihmistä, kun mies ajoi väkijoukkoon kävelykadulla.