Lapissa on liian monta kuntaa, joissa asuntorakentamista ei ole ollut nimeksikään. Erityisesti paikkakunnilla, joissa väestö on vähentynyt, on syytä tarkastella asuntokantaa tarkasti.
Väestön vähenemisen on helppo ajatella tarkoittavan myös asuntojen saatavuutta. Monissa kunnissa tämä harha on estänyt huomaamasta, ettei nykyajan vaatimuksiin soveltuvia asuntoja ole välttämättä halukkaille lainkaan tarjolla.
Yleinen tilanne on, että pois muuttaessaan asukas päättää pitää asunnon itsellään kesä- tai eläkepaikkana. Syynä voi olla esimerkiksi se, että hinta on liian pieni, jonka talosta saisi, tai rakkaus kotiseutuun. Seuraus on aina se, ettei kyseiseen asuntoon voi kukaan muukaan muuttaa.
Toinen varsin yleinen tilanne erityisesti iäkkäillä on peruskorjausten laiminlyönti. Ikääntyessä itse tekeminen loppuu ja voipa siellä olla taustalla myös ajatus, ettei tähän ketään tule, kun aika jättää. Talot muuttuvat usein korjauskelvottomiksi sen seurauksena.
Olen kysynyt kuntapäättäjiltä sitä, onko vuokra-asuntoja tarjolla. Monesti on. Minkä kuntoisia? Jatkokysymys johtaa monesti hiljaisuuteen. Tarjolla on usein vain vuosikymmeniä vanhoja asuntoja, jotka eivät vastaa nykyajan vaatimuksiin. Yksikään Suomen kunta ei tilastoi edes sitä, kuinka vanhaa asuntokanta on.
Ilman uudisrakentamista asuntokanta vanhenee keskimäärin vuoden joka vuosi. Sen seurauksena jokainen voi päätellä, miten kunnan tulevaisuus on kiinni asuntorakentamisesta. Ilman rakentamista on vain yksi suunta, vaikka tulijoita olisi kilpailuksi asti.
Jokaisen kunnan tulisikin laatia kriittinen, mutta realistinen asuntorakentamisen ohjelma, jolla olematon asuntorakentaminen saadaan vauhtiin.