Sami Makkonen: Hevosjumala. Like 2022.
Peter Snejbjerg: Marlene. Suomennos: Jouko Ruokosenmäki. Kumiorava 2022.
Paljon Yhdysvaltojen markkinoilla työskennelleen Sami Makkosen kotimainen läpimurto oli kaksiosainen sarjakuvaversio kansalliseepos Kalevalasta. Siitä saattoi todeta tekijän taidon rakentaa iskevää, joskus hieman yliampuvaa kuvakerrontaa.
Makkonen on myös osaava tumman tunnelman luoja. Tuo puoli korostuu hänen uusimmassa työssään, kauhutarinassa Hevosjumala. Albumi käyttää rakennuspuinaan niin kansanperinnettä kuin okkultismia.
Albumi käynnistyy tilanteesta, jossa kolme miestä eksyy hiihtomatkallaan. Suojaa haetaan keskellä korpea sijaitsevasta maalaistalosta, jonka asukkaat vaikuttavat omalaatuisilta. Oudot voimat piilevät nekin lähellä.
Hevosjumalan tarina liikkuu useilla eri aikatasoilla, minkä vuoksi tarinankuljetus ei ole kaikkein selkeintä. Makkonen luottaakin tuota enemmän juuri tunnelmaan, jonka hän hallitsee kokonaisvaltaisesti.
Hevosjumala kulkee painostavan raskaana: pelon, petoksen, ahdistuksen ja juonimisen sävyt välittyvät aidon pelottavina. Albumissa voi nähdä myös vaikutteita nykykauhuelokuvan trendistä, jossa myyttisten ainesten lisäksi erityisesti folklorea yhdistellään kokonaisuuteen.
Sami Makkosen piirrostyyli tukee tarinan ilmapiiriä.
Hänen valitsemansa rujo tyyli sitoo pimeydessään ja synkkyydessään kokonaisuuden johdonmukaisesti yhteen.
Kuten Sami Makkonen, myös tanskalainen Peter Snejbjerg on työskennellyt amerikkalaisille sarjakuvakustantamoille.
Nykyään hänet tunnetaan ehkä paremmin työstään Aku Ankan parissa, minne hän laatii käsikirjoituksia.
Snejbjergiltä on aiemmin käännetty pari albumia 2000-luvun alkupuolella. Uusin suomennos, dekkaritarinaa, yliluonnollista ja kauhua yhdistelevä Marlene ilmestyi alkujaan Tanskassa vuonna 1998. Se ei ole vanhentunut parissakymmenessä vuodessa käytännössä lainkaan.
Ehkei Marlene ole tarinaltaan kovin omintakeinen, mutta lujaa ammattitaitoa se osoittaa. Kyynisyys ja musta huumori antavat lisäsärmää kokonaisuuteen. Snejbjergin voi nähdä tarinassaan piruilevan varsin paljon mieskuvien ja miehisen kulttuurin kustannuksella.
Albumista huomaa myös, että Snejbjerg tuntee hyvin erityisesti 70-luvun kauhukulttuurin perinteen. Marlenessa voi nähdä viittauksia muun muassa Italian suuntaan, minkä tekijä itse on todennutkin.