kolumni: Eikö ka­las­tus­la­ki olekaan kai­kil­le sama? Kysymys on nyt ajan­koh­tai­sem­pi kuin koskaan

Podcast: Kar­va­lak­ki­do­ku­ment­ti osa 6: Kuk­ko­lan­kos­ki näyt­tää, mitä elävä jo­ki­kult­tuu­ri voi ih­mi­sel­le merkitä – Heik­ki­län tai­tei­li­ja­vel­jek­set ker­to­vat elä­mäs­tä Väy­län­var­rel­la

Arvio: Koh­ta­lok­kaan jän­nit­tä­vää juo­nen­ke­hit­te­lyä evak­ko­mat­kas­ta Suomen poikki vah­va­ää­ni­sen ker­to­jan ro­maa­nis­sa

Merja Mäen romaani on niin väkevää tekstiä, että lukiessa on pidettävä sulattelutaukoja, vaikka mieli kihelmöi odotuksesta.

Merja Mäki (s.1983) on kauhavalainen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Mäellä on karjalaisia sukujuuria Käkisalmessa.
Merja Mäki (s.1983) on kauhavalainen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Mäellä on karjalaisia sukujuuria Käkisalmessa.
Kuva: Liisa Valonen

Aikuisten ja lasten kaunokirjallisuutta julkaisseen Merja Mäen tuoreen romaanin aihe on ajankohtaistunut Euroopan viimeaikaisten murheellisten tapahtumien vuoksi.

Sota ajaa syyttömät pois kotiseudultaan, kun naapurimaa haluaa itsenäistyneen maan tai sen osan itselleen.

Elämä Laatokan saaressa Sortavalan maalaiskunnassa talvisodan aikaan on pelottavaa; viholliskone pudottelee paitsi pommeja myös desantteja.

Paitsi ääniä on varottava jättämästä jälkiä. Ne on lakaistava takaperin kulkien lumen alle piiloon.

Lähtö tulee, kun annetaan evakuointimääräys. Taikina jää leipomatta tai tuoreet leivät syömättä lähdön aikaistuessa.

Uusia rajoja piirrellessä voi syntyä uudenlaisia evakkoja, kun koti joutuu vihollisen puolelle.

Rauhan solmiminenkin voi olla paradoksaalista: toiset pääsevät palaamaan kotiseudulleen, toiset joutuvat uudelleen tai viimeistään silloin pysyvästi evakkoon.

Näistä kiperistä tilanteista alkaa uusi suunta romaanin päähenkilöille, Alavan perheelle. Tilannetta ei helpota kertojaminä Allin ongelmallinen suhde dominoivaan äitiin.

Seitsemän kilometriä vähintään on evakkolaisen taivallettava joka päivä.

Kälysten Allin ja Sylvin matka hevosen ja lehmän kanssa kulkee Suomen poikki Sortavalasta Seinäjokea kohti.

Kulttuurien kohdatessa eroavaisuudet korostuvat; kertojaminä on äitinsä kanssa ortodoksi.

Pohjanmaalla kaikki on erilaista: maisema, murre, linnut, kasvit, jopa kalanpyydykset. Sikäläiset vieroksuvat evakkoja. Jotkut pitävät heitä kerjäläisinä, joilla olisi ollut omatkin maansa viljeltäväksi.

Tulokkaat alkavat vältellä oman murteensa sanastoa hyväksytyksi ja ymmärretyksi tulemisen toivossa. Kielenvaihtaminen on omasta kulttuurista luopumista.

Puhutaan pika-asutuslaista ja korvauksista entiselle kotiseudulle jääneistä työvälineistä.

Kun nuoret ja työikäiset miehet ovat rintamalla, arkielämää pyörittävät naiset, lapset ja vanhukset. Sodassa voi haavoittua nuorikin ja joutua kotirintamalle. Lempikin pääsee leimahtamaan...

Työvoimaa tarvitaan sairaaloissa ja maalaistaloissa, kun kaikki ei ole koneellistettua.

Voisiko uudella paikkakunnalla harjoittaa Allille kaavailtua perinneparantajan ammattia? Jossain uudessa muodossa?

Itäiseen perinteeseen kuuluu maaginen käsitys sairauksista. Tauteja tuovat hiidenväki ja muut myyttiset voimat. Mutta kansanlääkintä ymmärtää myös mielialan vaikutuksen toipumiseen.

Elämä on luopumista: saadakseen uutta on jätettävä jotain entisestä.

Päähenkilö-kertojalla on myyttis-runollinen maailmankuva. Henki menee tuonilmaisiin, mutta vesi kiertää.

Kalastajaperheellä vesi on ympärillä kuin sikiöllä kohdussa. Surukin pusertuu silmistä vetenä.

Poiminta

Romaani

Merja Mäki: Ennen lintuja. Gummerus 2022.

-

Kriitikko kiteyttää

Riemastuttaa: Tunteiden ristiaallot ja suurten ratkaisujen tekemisen vaikeus on tulkittu hienosti. Pertit, sintsot ja muut karjalaiset sanat elävöittävät vahvaäänisen kertojan juohevaa kieltä.

Mietityttää: Tunnettiinko 1940-luvulla käsitettä viikonloppu? Pyhästä ja pyhänajastahan sitä puhuttiin vielä vuosikymmeniä myöhemmin. Viikko alkoi Suomessakin sunnuntaista vuoteen 1973, jolloin siirryttiin kansainväliseen viikkostandardiin!