Annikki syntyi Juho Arvid ja Hilma Halosen, o.s. Lukkarilan perheeseen. Juho Arvid, Arvi, oli Puutteen toiseksi vanhin poika. Iso Puute oli Viantiejokivarren ensimmäisiä taloja. väkeä oli paljon ja karjaakin. Juho Erkki Halonen, sai ensimmäisen vaimonsa Sofian,o.s. Posti kanssa tyttären ja kaksi poikaa. Neljättä lastaan synnyttäessään Sofia kuoli. Erkki Halonen, Vanha Erkki , otti Elisabet Kumpuniemen lapsia hoitamaan ja taloutta pitämään . Heistä tuli pariskunta ja lapsia tuli lisää, kuusi poikaa ja yksi tytär. Kaikkiaan siis taloon tuli kahdeksan poikaa ja kaksi tytärtä. Arvi, kuten kaikki sisaruksensa, oli oppinut kotonaan Isossa Puutteessa tekemään kaikkia töitä, jotka pääasiallisesti luontaistaloudessa elämisessä olivat välttämättömiä. Karjaa oli oltava ja maasta saatava ravintoa ihmisille ja eläimille. Kesä oli kiireisintä aikaa. Oli tehtävä talven heinät karjalle. Jokivarressa oli luonnonniittyjä, joista heinää tehtiin. Lehmiä oli parhaimmillaan parikymmentä. Mutta olihan talossa heinäntekijöitäkin. Peltoa raivattiin , että pystyttiin viljelemään perunoita ja ohraa. siten saatiin ruokaa perheelle. lehmien tuotosta saatiin maitoa ja voita, pellosta leipäviljaa, perunoita ja sipulia ruokapöytään.
Tarvittavat rakennukset oli rakennettava. Miesväkeä oli talossa hirsiä hankkimaan ja huonekaluja nikkaroimaan.
Juho Arvid, Arvi, olikin taitava puutöissä. Ahkeruus oli tullut kodin perintönä. Kun hän Hilman kanssa alkoi oman talouden, rakensi talon vähän matkaa Puutteesta ylävirtaan Pihlajaojan tuntumaan, kaikki ahkeruus ja monipuoliset taidot olivat tarpeen. Talosta sukeutui Viantiejokivarteen edistyksellinen ja mallikelpoinen tila.
Arvin ja Hilman ensimmäisenä lapsena Annikki oppi kunnianhimoisen ja parhaaseen mahdolliseen pyrkivän otteen vanhemmiltaan, kotitalostaan. Hän hankki myös lisätietoa käymällä talouskoulun ja koko ajan perehtymällä karjanhoitoon, maitotalouteen ja puutarhakasvien hoitoon. Annikki panosti kotitalonsa tuotantoon täysin. Kerrankin, kun Arvi ja Hilma olivat antaneet Annikille rahaa, että hän voisi käydä kaupungissa ja ostaa itselleen uusia vaatteita, Annikki olikin tullut takaisin kaupungista, mutta vaatteita hän ei ollut ostanut vaan kuorman apulantaa viljelyksille.
Karjanhoidossakin Annikki halusi tehdä kaiken viimeisen päälle. Karjalle annettiin kaikki opetusten ja suositusten mukaiset rehut ja kesällä lehmät käyskentelivät viljellyillä laitumilla. Talo oli ensimmäisiä jokivarressa, jossa kesällä lehmät kävivät sisällä vain lypsyaikaan. Niin aamulypsyn kuin iltalypsynkin jälkeen lehmät päästettiin takaisin laitumelle. Kesä oli talossa työntäyteinen. Aamuviideltä navettaan ja sen jälkeen maidon jäähdytys- ja astioiden pesutyöt. Kun aamupuuron jälkeen oli karjatöistä taukoa, olikin aika pelto- ja puutarhatöille. Annikki viljeli perunoiden ja sipulin lisäksi porkkanoita ja kaalia. Annikki oli myös viinimarjapensaiden ja muiden puutarhakasvien asiantuntija. Hän hankki tietoa mm. alan julkaisuista ja maatalousnäyttelyistä. Kaikki talouteen liittyvä hoidettiin hyvin, esimerkillisesti. AIV-tornikin oli talossa jokivarren ensimmäisten joukossa ja tarkkailukarjan maito oli aina ensi luokassa.
Kun Arvista ja Hilmasta aika jätti, talous jäi Annikille ja hänen veljelleen Paavolle, jolle lankesivat tilan traktorityöt. Annikilla oli koulutusta maatilan pitoon, aktiivisuutta hankkia koko ajan alan uutta tietoa, mentaliteettia ryhtyä työhön ja kunnianhimoa suoriutua mallikelpoisesti kaikesta. Se vaati paneutumista ja kestävyyttä. Joka aamu kesät, talvet, oli noustava kello viisi navettaan ja työpäivä päättyi useinkin vasta illalla yhdeksän-kymmenen maissa nukkumaan mennessä.
Oman talouden esimerkillisen hoidon lisäksi Annikilla oli paljon yhteyksiä sukulaisiin ja kylän ihmisiin. Hän olikin monissa asioissa tietolähde ja auttavaisen luonteensa vuoksi korvaamaton apu monessa asiassa. Häntä pyydettiin juhlia laittamaan, leipomaan ja muutenkin. Ja Annikki auttoi. Annikki oli keskeinen ja arvostettu henkilö koko kylälle. Talo oli vieraanvarainen, aina kävijä otettiin iloisesti vastaan, nisukahvit tarjottiin ja kuulumiset vaihdettiin. Talvella hiihdettiin ja tavattiin ystäviä. Kesällä jäi vapaa-aikaa vain sunnuntaisin keskipäivällä.
Annikki Halosen, Arvin Annikin, elämä ja työ ovat esimerkki siitä, miten naisen työpanos on ollut perustavanlaatuisen tärkeä 1900- luvun maatalon elämässä. Omavaraistaloudesta on kehitytty maataloustuottajiksi. Maatalon naisenkin on ollut pakko perehtyä uusiin asioihin . Samalla kun on pitänyt hallita tarvittavat perinteiset taidot, on pitänyt oppia uusia tietoja ja taitoja. Tämä paneutumisen vaatimus saattoi ottaa niin paljon, että oma perhe jäi perustamatta. Näin kävi Annikilla. Omia perillisiä ei jäänyt, mutta Annikki Halosen, Arvin Annikin, iloinen ja reipas persoona jää hänet tunteneiden mielessä elämään arvostettuna ja kunnioitettuna.