Kuopiolaislähtöinen Sirpa Kähkönen onnistuu uutuuskirjassaan 36 uurnaa: väärässä olemisen historia, mainiosti ainakin kahdella tapaa. Kirjan aihe – sukupolviketjut – erityisesti äidin ja tyttären suhteen vaikutus omaan itseensä, on kirjallisuudessa yksi eniten käsitelty teema. Kähkönen käsittelee kuitenkin aihetta luovasti ja omaperäisesti. Lisäksi jää vaikutelma, että hän onnistuu omalta kohdaltaan ”puhdistamaan pöydän” varsin hyvin suhteessa äitiinsä. Tässä häntä auttaa se, että hän löytää äitinsä kuoleman jälkeen tämän nuoruuden päiväkirjat.
Kirjan nimi tulee siitä, että Kähkösen sukuhauta varattiin yli sata vuotta sitten niin suureksi, että sinne mahtuisi nyt 36 ihmisen tuhkauurnat. Teoksen alussa on runsaat sata sivua tietoa Kähkösen esivanhemmista. Erityisesti isoisä Laurin synkkiä vasemmistolais- ja vankilavaiheita kuvataan tarkkaan.