Kotimatkalla päiväkodista kuusivuotias haluaisi lukea lelukirjaa pyöräkärryssä paljain käsin, vaikka on pakkaskeli.
Sehän ei tietenkään käy. Ja siitä seuraa tietysti kilarit. Hän kiljuu, huutaa, potkii ilmaa ja uhkailee.
Minä kiellän. Sanon, että voit lukea kirjaa heti kotona ja kiellän uudestaan. Perustelen, että siinähän vilustuu, jos istuu kylmässä kärryssä paljain käsin.
Hänen raivonsa yltyy. Jos emme kamppailisi, olisimme jo matkalla kotiin. Haluaisin antaa periksi.
On kuitenkin taisteluita, joita ei missään nimessä kannata hävitä.
Tietokirjailija ja steinerkoulun rehtori Jarno Paalasmaa on huolissaan kaverivanhemmuudesta.
Siinä aikuinen antaa päätöksentekovallan lapselle ja kysyy tältä mielipidettä kaikkeen.
Myös pettymyksiä voi olla vaikea hyväksyä. Opettajien ja muiden aikuisten kunnioittaminen on vähän niin ja näin.
Ilmiön taustalla on kulttuuri, jossa kodeissa neuvotellaan kaikesta, ja jossa kaikki pitää perustella, Ylen haastattelema Paalasmaa arvioi.
Hänen mukaansa ei ole kyse siitä, etteivätkö kaverivanhemmat rakastaisi lapsiaan.
Vaikeita asioita pitäisi kuitenkin tottua käsittelemään jo lapsena. Samoin pitäisi tottua tekemään epämiellyttäviä asioita ja oppia virheistään.
Kaverivanhempi tarkoittaa hyvää. Hän haluaa olla lapselleen mahdollisimman mieliksi.
Kaveeraava kasvatustyyli on sitä haitallisempi, mitä pienempi lapsi on. Kaverivanhemmuus luo turvattomuuden tunnetta ja pakottaa lapsen aikuistumaan liian nopeasti.
Lisäksi kaverivanhempien lapsista kasvaa helposti itsekkäitä ja sosiaalisesti kömpelöitä.
Juuri siksi minun pitää nyt olla jämynä. Tässä ja nyt, päiväkodin pihalla pakkasessa, vaihtoehtoja on vain yksi.
Hanskat käteen.
Lopulta onnistun käskyttämään kiukkupussille kintaat käteen ja hänet istumaan kärryyn.
Kun poljen kohti kotia, kärrystä kuuluu tiuskimista, joka vähitellen vaimenee jupinaksi.
Kotona hän säntää suoraan äitinsä luo ja alkaa muina poikina kertoa, mitä kaikkea päivän aikana on tapahtunut.
Lelukirjaepisodia ei mainita sanallakaan.
Vanhempana ja kasvattajana joutuu usein toteamaan omat vajavaisuutensa.
Vaatimuksille on niin helppo antaa periksi, koska tietää pääsevänsä juuri siinä hetkessä paljon vähemmällä.
Valitettavasti yksi vanhemman tärkeimpiä tehtäviä on, jos ei nyt suoranaisesti aiheuttaa lapselleen pettymyksiä, niin ainakin auttaa häntä selviämään niistä.
Juuri nyt olen tyytyväinen itseeni.
Samalla toivottelen itselleni voimia seuraavaan kamppailuun, joka vuorenvarmasti odottaa jo kulman takana.
Kirjoittaja on toimittaja.