Eduskunnan täysistuntoa seuratessani alkoi tuntua, että pidetäänköhän meitä äänestäjiä aivan pimeinä. Kaikki vähänkin asioita seuraavat tietävät, että koko rasismikeskustelun päätarkoitus on kaataa hallitus.
Valta kiinnostaa vähemmistöön jäänyttä oppositiota. Jatkuvasti tunnista toiseen he jankuttivat samaa asiaa. Vaikka kuinka pääministeri vakuutti, ettei rasismia hyväksytä, se tuntui olevan yhtä tyhjän kanssa.
Sinänsä tärkeä asia katoaa, kun sitä käytetään valtapyrkimysten apuvälineenä. Jos vähemmistön todellinen huoli olisi ollut rasismista oikeasti eroon pyrkiminen, he olisivat yhtyneet täysin rinnoin hallituksen tiedon antoon.
Vasemmistoliitto ja vihreät julki toivat, että syrjintä kantasuomalaisten taholta koskee vain muualta tänne tulleita. Tapahtuu sitä toisin päinkin. Rasistisesta viharikoksesta epäillyt ovat olleet suhteellisesti useammin maahanmuuttajia kuin kantasuomalaisia.
Muita kuin Suomen kansalaisia oli Suomessa viisi prosenttia väestöstä 2020, mutta heidän osuutensa rasistiseen rikokseen epäillyistä oli jo 35 prosenttia, kun kyse oli etniseen tai kansalliseen taustaan liittyvistä tapauksista. Yliedustus oli siten seitsenkertainen.
Varsinkin syrjintä ja kiusaaminen on hyvin yleistä. Kouluissa, työpaikoilla jopa eri uskontoja tunnustamissa ryhmissä. Se ei ole riippuvainen syntyperästä, eikä ihon väristä ja se on monesti julmaa ja orjuuttavaakin.
Kansa on lopen kyllästynyt saman asian jankuttamiseen, asia menee kaikille tervejärkisille kerrasta perille. Oppositio teki tästä tekosyyn häivyttää edellisen hallituksen ennätyksellinen velkaralli.
Keskustelusta kävi ilmi, ettei ole edes tarkoitus lopettaa vastakkainasettelua. Järki ei enää ratkaise, se katosi jo aikaa sitten. Hallituspuolueet suhtautuvat rasismiin vakavasti, mutta oppositio pelaa peliä, joka näyttää osittain jopa huvittavalta. Vasemmisto ei näytä kunnioittavan vaalien tulosta, se oli selkeä ei edelliselle hallitukselle.