Ilta illan jälkeen olemme saaneet nauttia TV1:n uutisissa 10 miljoonan euron uutispöydästä, eihän se lopulta maksa kuin kaksi euroa jokaista suomalaista kohti. En ole huomannut, että uutisten laatu olisi parantunut, mutta minähän en ole sen lajin ammattilainen. Eniten ihmettelen ja suoraan sanoen olen kiusaantunut vilisevästä kuvamosaiikista uutisoinnin aikana. En voi välttyä ajatuksesta voimakkaasta epilepsiakohtauksesta, jota tehostetaan niin sanotulla musiikilla, joka on lähinnä ympäristöongelma.
Uudistus toi mieleen Postin pahasti pieleen menneen Itella-nimen, mitähän se meille maksoi, kuka siitä hyötyi. Mainostoimistot ja kyltintekijät.
Yle on valtio valtiossa ja siitä syystä rahoitus on pohjaton kaivo. Tällaisissa vanhoissa organisaatioissa päätöksentekijät sokeutuvat helposti omaan toimintaansa.
Ihmettelen usein urheilun rahoitusta. Yle maksaa miljoonan toisensa jälkeen siitä, että voi näyttää mainoksia. Tietääkseni MTV perii siitä rahaa. Urheilukentät ovat täynnä mainoksia, urheilijat, valmentajat ja toimitsijat muistuttavat liikkuvia mainospylväitä. Tätä mainostettavaa tarjoillaan meille katsojille meidän omalla rahalla. Onkohan siinä järkeä.
Radion johtajana minä panisin pystyyn tarjouskilpailun, kuka maksaa eniten ohjelma-ajasta eli mainosten näyttämisestä. Nykyinen urheilu on ammattitoimintaa. Kun toimittaja kuvaa jotain teollisuuslaitosta, niin tuskin siitä yritys maksaa mitään.
Minun puolestani kustannuksia voidaan vähentää jättäytymällä pois UMK/Euroviisu-kilpailusta. Siinähän ei ole enää kyse musiikista, enemmänkin resupellejen hyppelystä epämääräisten korvatinnitystä aiheuttavien melujen mukana. Tosiasiassa sekin on muutaman yrittäjän työn markkinoinnista, joka kuuluu kaupallisille kanaville.
Samaan sarjaan kuuluuvat kotimaisen elokuva- ja näytelmätuotannon tuet. Mitähän jos ostettaisiin välillä maakuntien tuotantoa, varmasti halvemmalla. Vaikkapa Rösölän perän ruppanoiden esityksiä. Tosin niiden huumori voi olla liian vaativaa etelään.
Radion puolella voidaan vähentää lähetysaikaa yöaikana, valtakunnallisesti riittää yksi kanava varmistamaan kansallisen huoltovarmuuden. Musiikkitarjontaa voidaan myös tarkistaa, kilpailevilla kanavilla soitetaan samaa lajia yllin kyllin. Radiouutisistakin voi vähentää näitä korvamato ding-dongeja. Enemmän laatua määrän tilalle.
Yle on omaksunut muutamia sivutoimintoja, esimerkiksi erilaiset gallupit. Niitä tuottavat monet muutkin, käytetään niitä alihankkijoina.
Tässä vaiheessa Ylen vastaavat ovat jo harmissaan palautteesta. Kokonaisuudessaan olen tyytyväinen Suomen Yleisradion lähes sadan vuoden palveluun. Tämä on kauniisti sanottu, kun muistaa, että me olemme Ylen asiakkaita, omistajia, työnantajia eli pomoja. Lopuksi suosittelen kertauskurssia kaikille byrokraateille ”Knalli ja saatenvarjosta”, siinä on liikaakin todellisuutta.