Venäjän presidentin Vladimir Putinin Yhtenäinen Venäjä -puolue on saanut ennätykselliset 355 paikkaa Venäjän 450-paikkaiseen parlamenttiin, kertoo vaaliviranomaisten edustaja alustavien tulosten perusteella.
Paikkamäärä mahdollistaa muun muassa sen, että puolue voi tehdä muutoksia perustuslakiin.
Vaaleja pidetään vilpillisinä, kuten aiempiakin Venäjän vaaleja tällä vuosituhannella. Muun muassa EU:n ulkopoliittinen edustaja Kaja Kallas kirjoittaa viestipalvelu X:ssä, että eilen päättyneet vaalit olivat pelkkä näytös.
Vaalit olivat ensimmäiset sen jälkeen, kun Venäjä aloitti laajamittaisen hyökkäyssodan Ukrainassa vuonna 2022.
Massiivinen droonihyökkäys
Ukraina teki sunnuntaina Moskovan alueelle yhden sodan ajan suurimmista droonihyökkäyksistään. Moskovan pormestarin Sergei Sobjaninin mukaan alueelle lähetettiin 1 600 droonia, joista noin 450 oli suunnattu suoraan Moskovaan.
Viranomaisten mukaan ainakin kaksi ihmistä sai surmansa hyökkäyksessä. Droonit saivat niin ikään aikaan tulipalon öljynjalostamossa.
Venäjän puolustusministeriö syytti Ukrainaa vaalien häiritsemisestä "niin, etteivät Venäjän kansalaiset pääsisi ilmaisemaan vapaata demokraattista mielipidettään".
– Vastauksena Kiovan hallinnon hyökkäyksiin siviilikohteisiin Venäjällä Venäjän armeija tulee jatkamaan ja kiihdyttämään täsmäiskujaan sotilaskohteisiin Kiovassa, puolustusministeriön lausunnossa sanottiin.