Kristiina Paju ja Juhani Pekkola ovat oikeassa. Jos syntyvyyttä halutaan nostaa, kepistä ja porkkanasta on valittava porkkana. Meidän on hyväksyttävä ja tuettava esimerkiksi sitä, että eläke-etuja porrastetaan huollettujen lasten lukumäärän mukaan lasten kasvatukseen aikaa ja rahaa käyttäneiden hyväksi (LK 2.12.).
Entä miltä nuorista aikuisista kuulostaisi, jos vanhempainrahat olisivat jatkossa verovapaita? Tai että jokaisesta lapsesta saisi kymmenen prosentin hyvityksen opintolainaan? Tai että opintotuen huoltajakorotus maksettaisiin jokaisesta lapsesta erikseen, kuten kansanedustaja Timo Mehtälä kysyy blogissaan "Arkijärkeä eduskuntaan".
Lapsissa on tulevaisuus, mutta missä ovat lapset? Lapsiperheiden puolustamiseksi tarvitaan rohkeita ja konkreettisia tekoja, sillä jos emme tässä onnistu, Suomesta tulee vanhusten valtakunta.
Nyt on tartuttava erityisellä tarmolla ongelmista suurimpaan eli siihen, että nuoret aikuiset rohkaistuisivat perheellistymään nykyistä aikaisemmin, kuten väestötutkija Anna Rotkirch toteaa.
Monet haaveilevat 2–3 lapsesta, mutta toteutuma jää tästä kauas. Nuorten haaveet luovat kuitenkin toivoa, että onnistuneella perhepolitiikalla tähän voidaan vaikuttaa.
Pelkästään raha ei riitä muutoksen aikaansaamiseksi. Tärkeää on se, miten kehitämme lapsi- ja perhemyönteisyyttä koko yhteiskunnassa – niin kouluissa, työpaikoilla kuin yleisessä puheessakin.
Tähän muutokseen tarvitaan sitä samaa yhteenkuuluvuutta ja yhteishenkeä mitä tarvittiin vuosina 1939 ja 2022, kun valtiomme olemassaoloa uhkasi yhteiseksi koettu vaara.