Lapin aluehallintovirasto ja OAJ:n Lapin alueyhdistys ovat valinneet vuoden 2022 lappilaiseksi opettajaksi Veijo Matalan. Matala työskentelee ammattiopisto Lappiassa rakennusalan päätoimisena tuntiopettajana. Pohjoisen Suomen kasvatus- ja opetusalan johdon päiviä vietettiin Rovaniemellä torstaina.
Ehdotuksen Matalan valinnasta teki Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia, joka korosti ehdotuksessaan erityisesti Matalan kykyä motivoida opiskelijoita ja saada heidät innostumaan ja tarttumaan tekemiseen.
Matala on ollut keskeisessä roolissa Team Lappian Taitaja-joukkueen valmentamisessa, ja talonrakentajaopiskelijat ovat menestyneet Taitaja-kisoissa SM-tasolta MM-kisoihin saakka. Matalan johdolla on myös toteutettu opiskelijatyönä useita rakennuskohteita.
Vuoden lappilainen opettaja on valittu ensimmäisen kerran vuonna 1996. Valitut ovat olleet varhaiskasvatuksen sekä eri kouluasteiden ja oppiaineiden ansioituneita edustajia.