Kun Joulupukki ilmoitti tulevan joulun olevan lajissaan viimeinen, ei siitä monikaan yllättynyt.
Joulun suosio oli ollut selkeässä laskussa jo pitkään. Viime vuodet olivat olleet suoranaista kituuttamista. Pieneksi oli kutistunut joulunviettäjien joukko ja vähän tuli enää kirjeitä joulupukille. Korvatunturin paja oli muuttunut hiljaiseksi. Suuri osa tontuista oli ollut pitkään lomautettuna ja monet työsalit kylmillään. Entinen juhlapyhä oli useimmille enää tavallinen vapaapäivä. Moni kommentaattori oli sitä mieltä, että oli jo aikakin Joulupukin pistää lahjasäkki naulaan ja jäädä arvokkaasti eläkkeelle.
Toisaalta ilmoitus joulun lakkauttamisesta sai kuitenkin yllättävänkin paljon mediahuomiota. Lehdet ja uutiskanavat haastattelivat vanhoja ja nykyisiäkin joulunviettäjiä ja kyselivät ihmisten mieluisimpia joulumuistoja. Pukki sai runsaasti haastattelupyyntöjä. Analyytikot vatvoivat syitä ennen niin suositun juhlan hiipumiseen. Yleinen mielipide tuntui olevan, että joulu oli vain elänyt oman aikansa, vaikka yksittäisiä syitäkin taantumiseen osoiteltiin. Jotkut arvelivat joulun kaupallistuneen liikaa, toiset syyttivät Korvatunturin tuotantoprosesseja vanhanaikaisiksi ja tuottavuudeltaan huonoiksi. Monet pitivät kekrin palaamista muotiin merkittävänä: joulu oli jäänyt ikään kuin puristuksiin kekrin ja uudenvuoden väliin. Vuoden 2029 tietovuotoskandaali oli myös tahrannut Korvatunturin imagoa, kun Wikileaks oli vuotanut osan tuhmien lasten listasta nettiin.
Joulupukki suostui useimpiin haastatteluihin mielellään. Niissä kysyttiin usein samat kysymykset. Paljon tiedusteltiin, mitä pukki aikoi tehdä eläkkeellä. Ilta-Sanomien lukijakyselyssä oli arvuuteltu pukille sopivaa paikkaa eläkepäivien viettoon: yleisiä ehdotuksia olivat mm. Kanariansaaret, Florida ja Kerava. Suosituin vastaus oli kuitenkin Joulusaari. Pukki vastasi kohteliaasti, ettei hän mitenkään voisi ajatella muuttavansa tropiikkiin, kyllä hän sen verran talvi-ihminen oli. Myöskään hän ei aikonut ryhtyä alihankkijaksi jollekin toiselle saman alan yrittäjälle. "Kyllä Joulupukki kuuluu jouluun, eikä mihinkään muuhun juhlaan" hän teroitti ja naureskeli päälle: "Joulupukki vaikkapa pääsiäismunia jakamassa olisi kuin Elvis laulaisi Beatlesia." Monet toimittajat huomasivat pukin heitossa piikin, sillä syväjäädytyksestä sulatetun Elviksen maailmankiertue KlooniBeatlesin kanssa oli laajalti tuomittu taiteelliseksi flopiksi.
Skepsis Ry ilmoitti olevansa kiinnostunut laittamaan pukin väitetyt temporaaliset kyvyt viimeinkin testiin. Olihan moni fyysikko esittänyt vuosien varrella pitkät laskelmat jouluaattona tehdyistä retkistä, ja lahjojen määristä ja todistellut Joulupukin olemassaolon mahdottomuutta. Pukki kuitenkin kieltäytyi tästäkin, vedoten siihen, ettei joulun taikaa voinut laittaa mikroskoopin alle.
Paljon kysyttiin myös sitä, miten koko joulutraditio oli aikoinaan saanut alkunsa? Sitä joulupukki kyllä muisteli mielellään. Pienestähän se oli alkanut: pukki oli aikoinaan ottanut tavaksi tehdä eräänlaisen vierailukierroksen ystävien ja kylänmiesten keskuudessa. Samalla hän usein vei pieniä lahjoja tuliaisiksi, etenkin lapsille. Siihen aikaan lahjat saattoivat tulla hyvinkin tarpeeseen puutteessa eläville. Pukista tuli pidetty vieras ja oikein ruvettiin toivomaan hänen visiittiään: mutta joskus lapset säikähtivät, kun ovesta tunki paksuun turkkiin sonnustautunut miekkonen. Niinpä pukki rupesi pitämään reissuillaan punaista nuttua, että hänet varmasti tunnistettaisiin. Pian tätä ruvettiin pitämään laajemmaltikin hyvänä tapana viettää pyhänaika ja siitä se sitten rupesi leviämään.
Uran varrella sattuneista mieleenpainuvista tapahtumistakin kyseltiin. Olihan niitä: lahjoja oli mennyt pakkaajatontuilla sekaisin ja niitä oli sitten toimitettu vääriin osoitteisiin. Joskus piti valjaat korjata kesken reissun nippusiteillä, kerran Joulupukin reki oli melkein ammuttu alas Keflavikin yläpuolella. Mieluisimmista tai masentavimmista joulumuistoistaan pukki ei kuitenkaan medialle kertonut. Ne olivat liian henkilökohtaisia. Lyhyillä piipahduksillaan ihmisten kotona pukki oli nähnyt läpileikkauksen ihmisten perhe-elämän koko kirjosta, iloisimmasta synkeimpään.
Korvatunturin jäämistöstä keskusteltiin paljon. Etenkin oltiin huolissaan tonttujen massairtisanomisista ja uudelleentyöllistymisen vaikeudesta. Pukki oli kuitenkin varma, että ahkerien käsityöläisten mahdollisuudet työmarkkinoilla olivat vähintäänkin kohtuullisia. Sitä paitsi tonttujen eläkeasiat olivat kunnossa. Korvatunturin eläkerahasto oli aikoinaan sijoittanut varovasti ja välttänyt teknokuplat, subprimet, dubstepit ja muut romahdukset. Korvatunturin pajan kohtalo oli myös kuuma keskustelunaihe. Laskettelukeskuksen tai kylpylän avaaminen tiloihin oli mahdotonta koska paja sijaitsi rajavyöhykkeellä ja Korvatunturi oli muutenkin Natura-aluetta. Museovirasto sitä paitsi arvioi pukin pajan maassamme ainutlaatuiseksi esimerkiksi mytologisesta käsityöverstaasta ja katsoi rakennuskannan suojelun arvoiseksi. Lopulta paja-alue liitettiin Unescon maailmanperintöluetteloon. Joulupukki muoreineen jäisi tilanhoitajaksi, muutaman tontunkin alue vielä työllistäisi.
Joulupukin kuuluisa reki haluttiin myös museoida. Siivet-lehti suorastaan vaati sen säilyttämistä "merkittävänä varhaisen stealth-teknologian prototyyppinä". Rekeä tarjottiin Keski-Suomen Ilmailumuseolle, mutta se kieltäytyi tilanpuutteeseen vedoten. Lapin Lennosto ilmoitti voivansa laittaa reen muistomerkiksi Someroharjulle, mutta koska joulu oli aina profiloitunut rauhan juhlaksi, niin pukki joutui kieltäytymään. Lopulta reki päätettiin ripustaa entisöitynä Rovaniemen lentoaseman uuden terminaalin kattoon sitten kun viimeiset lahjalennot oli suoritettu.
Kun joulun aika rupesi lähestymään, Korvatunturille alkoi tuttuun tyyliin saapua kirjeitä. Pukki pani merkille, että lahjatoiveissa noudatettiin melko perinteistä linjaa: sukkia, suklaata, action-figuureita, holograafipelejä. Kirjoissa olivat Finlandia-ehdokkaat totuttuun tapaan hyvin edustettuina: suosituin musiikkiaiheinen toive näytti olevan Käärijän 60-vuotisjuhlakokokelma. Ilmoitus joulun loppumisesta oli saanut huomiota ja kirjeitä tuli enemmän kuin vuosiin: moni sellainen, joka oli aikaa sitten lopettanut jouluperinteen omalta osaltaan halusi vielä viimeisen kerran pukin vierailulle, vanhojen aikojen muistoksi. Olipa mukana aivan uusiakin asiakkaita. Joissakin kirjeissä vedottiin, ettei pukki lopettaisi toimintaansa, väliin aivan sydäntä särkevään sävyyn. Vaikka pukki olikin odottanut, että viimeinen joulu saisi tavanomaista enemmän huomiota, yllätti kirjeiden ja toiveiden paljous silti. Jonkun verran lomautettuja tonttuja piti ottaa pajalle takaisin töihin, että tilaukset saataisiin valmiiksi. Mielellään he tulivatkin, toki, tekijämiehet, vaikka ilmassa olikin haikeutta. Vielä päästiin oikeisiin hommiin mutta viimeisiä viedään...
Lahjatoiveita tuli jopa niin paljon, että pukin päässä välähti toivon kipinä: perhana, jospa minä vielä jatkaisinkin...
Mutta pukki oli realisti. Nostalgian huuma kestäisi hetken mutta sitten oltaisiin taas samassa tilanteessa ja sama päätös pitäisi tehdä uudestaan. Jossain vaiheessa pää tulisi kuitenkin vetävän käteen. Scorpionskin oli joutunut viimein lopettamaan 2036, kahdeksannen jäähyväiskiertueensa jälkeen.
Jouluaatto koitti valjuna. Viimeistä kertaa lastasivat tontut rekeä, porot kuopivat jäkälää ja pukki laati lentosuunnitelmaa. Vaikka pysäkkejä olikin enemmän kuin muutamana viime vuotena, niin varjohan kierros silti oli loiston päivistä. Joitakin tuhansia ihmisiä pohjoismaissa vietti vielä oikeaa joulua. Saksassa ja Englannissa vielä muutama uskollinen, Amerikassa kourallinen. Toista se oli ennen: kirjeitä oli tullut rekkakuormittain ympäri maailmaa. Reki oli natissut mahtavan lahjakuorman alla ja oli ollut niin raskas, että nousukiitoon oli tarvittu kolmatta kilometriä lumista kiitorataa. Sitten oli kuudella mantereella lennetty läpi sen seitsemät suohkanat. Pieneksi näpertelyksi oli toiminta siitä kuihtunut. Oli asiassa sentään yksi valopilkku: anglo-amerikkalaisen tradition mukainen savupiipun kautta kulkeminen jäisi nyt pois. Nokisessa piipussa kömyäminen oli aina ollut melko tympeää hommaa, etenkin silloin, kun öljypolttimet olivat yleistyneet.
Rutiinilla lähti aattokierros kulkemaan. Vaikka viimeistä kertaa oltiin asialla, ei pukki ruvennut palvelun laadusta tinkimään, oli hän sen verran kova ammattilainen: jämptisti ja perinteitä kunnioittaen hän aikoi viedä leiviskänsä loppuun. Lahjat jaettiin, pipareita maisteltiin ja joululaulut kuunneltiin. Niihin Joulupukki ei ollut koskaan kyllästynyt paria tylsintä renkutusta lukuun ottamatta vaikka olikin ne lukemattomia kertoja kuullut. Se etteivät useimmat lapset olleet kovin häävejä laulajia ei häntä haitannut. Tosin eräs tytöntyllerö lauloi 'Sylvian joululaulun' niin kauniisti että pukillakin kihosi kyynel silmäkulmaan. Tunteet olivat tavanomaista enemmän pinnassa tällä kertaa muutenkin. Ilon juhlaan sekoittui nyt annos melankoliaa. Pukki oli huomaavinaan, että tavanomaista enemmän häntä pyydettiin kuviin. Vakavin ilmein puristivat isät Joulupukin kättä, vaimoväki pyyhki välistä silmiään. Joillakin oli vieläkin vaikea uskoa perinteen loppumiseen: onko tosi, että pukki on nyt oikeasti viimeistä kertaa asialla. Kyllä vaan, pukki nyökytteli, kyllä tämä tosiaan viimeinen on. Mutta ei se ole syy olla kallella kypärin, pukki lohdutti. Eihän joulun aate, idea, pelkästään yhdestä Joulupukista kiinni ollut. Mikään ei estäisi ihmisiä jatkamasta jouluperinnettä omalta osaltaan, vaikka pukki itse jäisikin eläkkeelle.
Kuten tavallista, pukille tarjottiin joskus lahjojen jaon jälkeen vähän syrjässä pientä votka- tai konjakkiryyppyä. Ja kuten tavallista, pukki kieltäytyi kohteliaasti. Humaltuminen ei Joulupukin mielestä kuulunut jouluun lainkaan, ja ilmailussa alkoholiin oli nollatoleranssi. Lentolupa menisi tuossa tuokiossa, jos hän ottaisi tarjottuja ryyppyjä vastaan.
Yhdessä talossa oli tulla tenkkapoo: eräs lapsonen kysyi kyynelsilmin, eikö pukki enää ensi jouluna tulisikaan ja alkoi sitten itkeä riipaisevasti. Vanhemmat katselivat toisiaan häkeltyneinä ja pukkikin oli hetken neuvoton. Muttei kauaa: pukki kumartui lapsen puoleen ja kaiveli hetken säkkiään. "Katsohan tätä", pukki sanoi ja otti esiin lasisen pallon, jonka keskellä oli pieni mökki: samantapaisen kuin matkamuistokojuissa myytävän, sellaisen, joita ravisteltiin niin että pallon sisällä satoi lunta. Pukki ei kuitenkaan ravistellut palloa vaan painoi nappia sen jalustassa. Pikku mökin sisältä tuli pikkuruinen joulupukki, joka heilautti vanttuuseen verhottua kättään. "Hyvää joulua!" miniatyyripukki toivotti ja meni takaisin mökkiinsä ja pallon sisällä rupesi satamaan lunta, joka kauniisti laskeutui mökin katolle. "Nyt sinulla on oma joulupukki ensi joulunakin!" Lapsonen taputti ihastuneesti käsiään ja vanhemmat hämmästelivät pukin kekseliäisyyttä. Miten hän olikaan osannut poimia isosta säkistään juuri tuollaisen erinomaisen lelun?
"Se on sitä joulun taikaa" pukki myhäili.
Lopulta pukki näki listasta, että enää yksi talo oli jäljellä. Vähän syrjässä se oli ja siksi yleensä ollut jakelualueen päässä. Kunnon väkeä siinä asui ja kilttejä lapsia, jo monessa polvessa oli perinteistä joulua vietetty. Siihen oli hyvä lopettaa. Reipas koputus, perinteinen hyvän joulun toivotus, lapsien innokas hihkuminen, vanhemman väen päivittely. Lapsien ruvetessa aukomaan ja kääntelemään pakettejaan talon isäntä kyseli pukilta, montako kotia oli vielä kiertämättä.
"No itse asiassa, kyllä tämä teidän koti on nyt se viimeinen" pukki vastasi. Isäntä häkeltyi ja nieleskeli.
"Ettäkö ihan viimeinen...oikeasti viimeinen?" Pukki nyökkäili ja vakuutti että näin oli.
"Jaa...jaa...että meidän talo...no tuota." Isäntä veti pukin syrjään ja otti kaapista esiin pullon ja pari pikkuruista lasia. "Noh...kelpaisikos pukille sitten pikku naukut mesimarjalikööriä...näin viimeisen joulun kunniaksi?" Pukki aikoi taas kieltäytyä mutta muuttikin sitten mieltään. Viimeinen talohan tämä oli ja loppumatkan voisi ajaa maan pinnalla. Tulisipahan sekin hirveä hössötys kerran kokeiltua. Joulupukki kiitti, skoolasi ja nopealla huikalla tyhjensi sormustimen. "Kirpeää" pukki totesi vain, nyökkäsi eikä suostunut sen enempää juoman makua kommentoimaan.
Ja sitten olikin aika lausua hyvästit ja ilmoittaa lentosuunnitelman muutoksesta lennonjohdolle.
”Rovaniemi Tower, täällä Joulun Taika Yksi. Me mennäänkin loppumatka pinnoissa, eli tämä oli sitten tässä ja kiitoksia kovasti hyvästä palvelusta.”
”Joulun Taika Yksi, tämä selvä…hyvää matkaa vaan ja…hyvät joulut sinne.” Särähtikö lennonjohtajan ääni hiukan, vai oliko se vain revontulien aiheuttama radiohäiriö?
Lumi pöllyten pukki kiisi Korvatunturille. Reki talliin, poroille vettä ja heiniä, säkki naulaan, nuttu pyykkikoriin ja pajasta valot sammuksiin. Toki Korvatunturin alasajo teettäisi vähän enemmän töitä tulevina päivinä. Paperitöitä oli vielä, alihankkijoiden laskut piti maksaa, ylijääneet lahjatarvikkeet lahjoitettaisiin pois. Myöhemmin pukki aikoi järjestää Korvatunturin uskolliselle väelle vielä iloiset läksiäisjuhlat. Mutta nämä pois lukien, joulu alkoi olla, niin sanotusti, paketissa.
Yksi haastattelijoiden eniten kysymistä kysymyksistä oli: mitä Joulupukki aikoi sitten tehdä ensi jouluna? Pukki oli vastannut, että eipä hän ollut ihmeempiä suunnitellut. Lämmitettäisiin muorin kanssa joulusauna ja syötäisiin hyvin.
Tietysti illan päälle sitä voisi kyllä käydä pitkästä aikaa tervehtimässä tuttavia ja entisiä työntekijöitä. Kyläilisi vähän, muistelisi ystävien kanssa menneitä. Juotaisiin kahvit ja turinoitaisiin. Jotain pikku lahjojakin voisi viedä, ainakin lapsille. Punainen nuttu päälle että tuntevat...