Kolumni

Viikon vieras: Kesä koittaa vielä – ihan varmasti


Solja Upola on rovaniemeläinen taiteilija ja luonnon kuvaaja sekä Lapin koulutuskeskus REDUn lehtori.
Solja Upola on rovaniemeläinen taiteilija ja luonnon kuvaaja sekä Lapin koulutuskeskus REDUn lehtori.

Aloin luonnostelemaan tätä kolumnia jo maaliskuun alussa, kun sain kutsun kirjoittaa toukokuun lehteen. Lempiaiheeni olisi luonnon havainnointi, siitä kirjoittaisin.

Ensimmäisenä mietin, minkälaista onkaan luonnossa tuohon aikaan vuodesta. – Oi ihanaa, linnut sirkuttavat yötä päivää ja rakentavat kiihkeästi pesää tuleville poikasille, hento vihreä ilmestyy kevään lämpimän sateen jälkeen koivuihin ja maassa tuoksuu niin tuoreelta, kostealta ja hyvältä. Iltaisin on raikasta ja yöksi kylmenee, se saa taivaan värit näyttäytymään lilan, purppuran ja oranssin maalauksellisissa väreissä.

Jäitten lähtö ja veden vapautuminen on yksi luontovuoden isoista tapahtumista, jota seuraisin tulevassakin toukokuussa herkeämättä. Kevät – aivan parasta aikaa vuodesta, kaikki kohisee täynnä uutta elämää ja iloa, ja yöttömät yöt koittaisivat Napapiirin tuntumaan.

Pian alkoikin sitten kuulua kummia, korona-niminen uhka ilmestyi varoittamatta ja ennen kuin huomasinkaan, olin kotikoulun opettajana alakoululaiselle ja päivän sana oli ”etänä”. Kotiin vyöryi meettien, teamsien, skype-palaverien ja webinaarien touhu ja tohina. Tuli jo rutiiniksi varmistaa iltapäivisin, olihan kaikkien laitteiden mikrofonit kiinni ja yhteydet katkaistuna, joko on oman kotirauhan aika.

Kannoin huolta lähiomaisteni hyvinvoinnista. Suvun ikäihmiset, aikuiset lapset Uudellamaalla ja veli Tukholmassa – he kaikki olivat yhtäkkiä karanteenissa. Aloitin introvertin elämäni. Välttelin kaikkia lähikontakteja, asioin vain ihan pakosta kodin ulkopuolella ja silloinkin kasvomaskissa. Suunnittelin ulkoiluajat ja -reitit mahdollisimman rauhallisiin ja vähäväkisiin aikoihin ja paikkoihin.

"Äitiäni kävin tervehtimässä ikkunan takaa, tuuletusikkunan kautta pystyimme iloisesti rupattelemaan. Olin onnellinen, kun olin nähnyt äitini niin läheltä, vaikken voinutkaan koskettaa."

Äitiäni kävin tervehtimässä ikkunan takaa, tuuletusikkunan kautta pystyimme iloisesti rupattelemaan. Olin onnellinen, kun olin nähnyt äitini niin läheltä, vaikken voinutkaan koskettaa. Vakuuttelimme, että kyllä ”normaali” palaa pian. Keitellään sitten yhdessä kahvit ja mennään nautiskelemaan ne ulos puutarhaan.

Jäitten lähtö lähestyi ja sitä odotettiin tälle keväälle ominaisesti — huolestuneena. Vappuviikonloppuna tutkiskeltiinkin tulvakarttapalvelun skenaarioita mahdollisista tulva-alueista Rovaniemellä. Tulisimme todennäköisesti olemaan turvassa sen suhteen. Soitin kuitenkin ystävälleni maantieteilijä Virpille, joka rauhoitteli siteeraamalla Muumipappaa: ”Kaikki on niin epävarmaa, ja juuri se tekee minut rauhalliseksi.”

Opettelemme kotikoululaisen kanssa suomen kielen taipumattomia sanoja: Hei, kesä tulee ihan pian, nyt heti, aivan kohta ja varmasti!