
Viiden suomalaisen minkkitarhan koronatestit ovat valmistuneet. Ne ovat kaikki negatiivisia eli niissä ei todettu koronavirusta, kertoo Ruokavirasto Lännen Medialle.
Yhden tarhan tulos valmistui torstaina ja neljän perjantaina.
Ensimmäisessä vaiheessa minkkejä testataan Pohjanmaalla kymmenen kunnan alueella kolmellakymmenellä tarhalla.
Pohjanmaan maakunnissa sijaitsee valtaosa Suomen alle tuhannesta turkistarhasta.
– Jos eläimen näyte olisi positiivinen, sen tarhan kaikki eläimet määrätään lopetettaviksi ja tutkitaan lähistön tarhojen eläimet, sanoo osastonjohtaja Terhi Laaksonen Ruokaviraston eläinten terveyden ja hyvinvoinnin osastolta.
Kustakin tarhasta testataan viisi kuolleena löydettyä tai sairauden takia lopetettua eläintä, koska virus löytyy todennäköisemmin sairaalta kuin terveeltä eläimeltä.
Sivelynäytteet pakastetuista minkinruhoista otetaan Seinäjoella ja tutkitaan Helsingissä.
Tanskassa sotku lopettamismääräyksestä
Tanskassa maan 17 miljoonasta minkistä noin joka kuudes ehdittiin jo lopettaa sen jälkeen, kun hallitus antoi määräyksensä viikko sitten.
Hallitus perusteli määräystä sillä, että minkeistä löytynyt cluster5-koronavirusmutaatio voisi olla riski ensi vuonna valmistuvalle koronarokotteelle. Tanskassa 12 ihmiseltä on löytynyt cluster5-koronavirustartunta, ja yli 200 ihmistä on saanut koronatartunnan minkeiltä.
Nyt on selvinnyt, että määräys oli laiton. Lopetettavaksi voidaan määrätä eläimet vain niiltä tarhoilta, joilta on löydetty tartuntoja sekä noin kahdeksan kilometrin kokoiselta suojavyöhykkeeltä.
Tanska on maailman suurin minkintuottajamaa, jossa on yli tuhat minkkitarhaa. 197 tarhalta oli löytynyt koronavirukseen sairastuneita minkkejä.
13.11. kello 13.36: Uutisen tiedot päivitetty, uudet testit olivat negatiivisia.