Ensimmäistä valtuustokautta on takana vuoden ajan. Rovaniemen vihreillä on kaupunginvaltuustossa neljä paikkaa, ja lisäksi vaikutamme aktiivisesti lautakunnissa ja muissa toimielimissä. Tulevaisuusorientaatio, ratkaisukeskeisyys ja vastuullisuus ovat vihreän politiikan ytimessä niin kunnissa, hyvinvointialueilla kuin eduskunnassakin.
Vuoden aikana peräänkuulutimme ympäristön, lähiluonnon ja ilmaston huomioimista kaupunkistrategiassa 2030, talousarviossa, valtuuston keskusteluissa ja lautakunnissa. Työ on tuottanut tulosta. Esimerkiksi strategiassa ja talousarvioissa linjataan luonnon monimuotoisuuden merkityksestä. Yhteisten päätösten mukaisesti Rovaniemi on sitoutunut vaalimaan arvokasta luontoaan ja lisäämään monimuotoisuutta metsissä, metsäisillä alueilla ja puistoissa.
Tähtäämme kiertotalouden edelläkävijäksi sekä ilmastonmuutoksen hidastamiseen ja siihen sopeutumiseen. Nyt on aika toteuttaa näitä tavoitteita käytännössä ja päättää yhdessä, millaista on lappilaisten kaupunkien ja kylien vaikuttava ilmastotyö. Millaiset ratkaisut toimivat parhaiten meidän olosuhteissamme?
Kaupunkistrategiassa olemme sopineet, että Rovaniemi on rohkea ja luova: uskallamme etsiä uusia toimintamalleja ja tulevaisuuden ratkaisuja kaupungin kehittämiseen.