Rasismi ja muu ääriajattelu on koko vuoden leimannut yhteiskunnallista keskustelua. Likaista somesotaa sekä julkista kirjoittelua ja keskustelua seuratessa on mieleen noussut kaikuja 1930- ja 1940-luvuilta, jolloin eräissä lännen ja idän totalitäärisissä valtioissa väestön rodullista puhtautta ja oikeaoppisuutta vaalittiin tunnetuin seurauksin.
Vihapuheiden seurauksena oli muutamia aikoja sitten uhkana jopa Orpon hallituksen kaatuminen. Ratkaisuna oli ministereille annettava valistus. Se vaikutti kovin hupaisalta ratkaisulta, kun kysymys on asiasta, joka normikansalaiselle on itsestään selvä.
Jokainen tietysti ymmärtää, ettei tässäkään tapauksessa kyse ollut tiedon puutteesta, vaan asenteista. Roskat lakaistiin maton alle. Vanhaa kansanviisautta mukaillen voisi myös todeta, että kannettu vesi ei yleensä kaivossa pysy.
Mikä on hallituksen laatu ja miten se on tehtävässään onnistunut, jos mittarina käytetään vaalilupausten ja tavoitteiden toteutumista? Hallituksen jäsenten itsearvioinnin perusteella kohtuullisen hyvin näyttää menevän, joskaan ei ihan priimaa pukkaa. Sivusta katsoen ei meno näytä yhtä valoisalta.
Sote-ongelmat hiertävät edelleen, talous sakkaa, valtionvelka ja työttömyys jatkavat kasvuaan. Rehellisesti on todettava, että ainakin yhdessä asiassa hallitus on onnistunut: hyvätuloisten ja -osaisten verotusta on kevennetty. Vastakohtana on jo aikaisemmin leikkausten kohteena olevien ajautuminen entistä pahempaan köyhyysloukkuun.
Perinteisen tavan mukaan mahdollisten epäonnistumisten syynä on tietysti aiemmat hallitukset ja epäedulliset olosuhteet. Puutteistaan huolimatta demokratia on hyvä järjestelmä, sillä se antaa äänestäjille mahdollisuuden muutamien vuosin välein vaihtaa päättäjiä. Nykytilanteeseen tyytymättömillä siihen on mahdollisuus viimeistään runsaan vuoden kuluttua, jos he niin haluavat.